Koronaepidemia näkyy myös eläinlääkäriklinikoilla. Monet niistä ohjeistavat, että lemmikkiä saa saattaa lääkärille vain yksi ihminen, näin esimerkiksi Lillvet Kangasalla ja Seinäjoella sekä Lempäälän Pieneläinklinikka.
Normaaliolosuhteissa lemmikin omistaja avustaa usein toimenpiteissä pitämällä eläintä paikoillaan, mutta nyt esimerkiksi Tampereen eläinsairaala Veterissä toivotaan, että saattaja pysyisi hoitojen aikana poissa eläinsairaalan tiloista.
Eläimienkin kiireettömiä hoitoja on nyt lykätty koronaviruksen leviämisen estämiseksi.
– Tällä hetkellä tilanne näkyy eniten meidän Kangasalan toimipisteessä, mikä on ihanaa siinä mielessä, että Pirkanmaalla on Etelä-Pohjanmaata enemmän tartuntoja tällä hetkellä. Ihmiset huomioivat sen eivätkä tuo lemmikkejä kiireettömiin toimenpiteisiin, sanoo klinikkamanageri Heidi Perkonmäki Lillvetistä.
Lykkää kiireettomiä hoitoja, odota lemmikkiäsi ulkona
Myös Pirkanmaan ainoan ympäri vuorokauden päivystävän eläinlääkäripalvelu Veterin asiakasmäärä on vähentynyt. Kiireettömissä hoidoissa, kuten rokotuksissa ja terveystarkastuksissa, näkyy noin viidenneksen lasku ihmisiä kiusaavan koronaepidemian takia.
Veterissä tehdään edelleen myös kiireettömiä hoitoja.
Näin mm. Evidensia-ketju ohjeistaa hoitoa tarvitsevien lemmikkien omistajia korona-aikana:
Eläinlääkäriliitto kerää listaa laitteista
Myös eläinlääkäriasemilla selvitetään, mitä apua ne voisivat tarjota ihmisten koronan hoitamiseen. Eläinlääkäriliitto laatii listaa, johon se on pyytänyt eläinklinikoita ilmoittamaan, mitä niiden laitteita voisi käyttää tarvittaessa ihmisten hoitamiseen. Liitto tosin arvelee, että on epätodennäköistä, että listaa tarvitaan.
Esimerkiksi eläinlääkäriasemaketju Evidensia on jo tullut siihen tulokseen, että osa sen laitteista ja henkilöstöstä on käytettävissä taistelussa koronaa vastaan.
Ketjuun kuuluvassa eläinsairaala Veterissä Tampereella työskentelee joitakin lähihoitajakoulutuksen saaneita, kertoo klinikan johtaja Hanna Pihlman. Pitkäaikaiseen ihmisen hoitoon soveltuvaa ventilaatiolaitetta ei Tampereen keskustassa toimivassa eläinsairaalassa ole, mutta sieltä löytyy infuusiopumppuja ja ruiskupumppuja, joita voisi käyttää myös ihmisen nestehoitoon.
Lue myös:
Terveysyrityksillä on nyt vähemmän asiakkaita ja paljon halua osallistua koronan selättämiseen – jopa eläinlääkäriklinikat tarjoavat apuaan
Eläinlääkäri huolestui lemmikeistä koronakriisin keskellä – neuvoo omistajia tekemään kodin eteiseen lemmikkilistan
Tuotantoeläimet etusijalla eläinhuollossa – lemmikkien rokotukset ja muut kiireettömät toimenpiteet siirretään