WASHINGTON Yhdysvaltain satojen miljardien puolustusbudjetilla saa maailman parhaimmin varustautuneet asevoimat häivehävittäjineen, mutta niistä ei ole apua koronaviruksen vastaisessa taistossa.

Tämän näkymättömän vihollisen kukistaminen takkuaa Yhdysvalloissa pahoin. Maassa uhkaa kuolla parhaassakin tapauksessa koronaan 100 000 – 200 000 ihmistä. Tällainen uhriluku tekisi koronasta yhdysvaltalaisille tuhoisamman kuin Korean ja Vietnamin sodat yhteensä.

Kirjeenvaihtajamme kokosi viisi seikkaa, miksi Yhdysvalloissa koronataisto on vaikeuksissa.

1. Koronatestaus laahaa ja kokonaiskuva jää syntymättä

Yhdysvalloissa koronatestauksissa ei ole pysytty viruksen leviämisen tahdissa. Asukaslukuun suhteutettuna testien määrässä Yhdysvallat on ollut esimerkiksi Etelä-Koreaa jäljessä. Testien vähyyden takia edes kaikkia oirehtivia ei pystytä edelleenkään testaamaan.

Testien määrässä Yhdysvallat on tehnyt ison loikan alun hitauden jälkeen, ja testejä analysoidaan nyt noin 100 000 päivässä. Lisäksi käyttöluvan on saanut koronapikatesti.

Silti koronatestejä on yhä liian vähän. Esimerkiksi Marylandin republikaanikuvernööri on sanonut testivähyyden vuoksi heidän joutuvan vastaamaan kriisiin sokkona.

Valkoinen talo on viestinnässään myös hämmentänyt kansalaisia lupaamalla liikoja tai suorastaan valehdellut koronatestitilanteesta. Vieraillessaan tartuntatautivirastossa CDC:ssä maaliskuun alussa presidentti Donald Trump väitti totuuden vastaisesti, että kaikki koronatestin haluavat sen saavat.

Maaliskuun alkupuolella Valkoinen talo lupasi myös, että Yhdysvaltoihin tulee nettisivusto, joka ohjaa koronatestiä tarvitsevaksi arvioidun erityiselle drive through -testipaikalle. Näitä sanottiin tulevan isojen kauppaketjujen parkkipaikoille eri puolille Yhdysvaltoja. Tällaisia drive through -testipaikkoja on yhdysvaltalaismediatietojen mukaan nyt viisi.

Testipuute vaikeuttaa koronanvastaista taistoa, sillä ne tarjoaisivat terveysasiantuntijoille ja epidemiologeille tärkeän työkalun viruksen etenemisen jäljittämiseksi ja hoitotarpeen arvioimiseksi. Testauksen tärkeyttä korostaa myös se, että Yhdysvaltain tartuntatautiviraston mukaan jopa 25 prosenttia tartunnan saaneista voi olla oireettomia.

2. Tilkkutäkkimäiset vastatoimet osavaltioissa

Yhdysvallat on liittovaltio, mikä on näkynyt tilkkutäkkimäisenä vastauksena koronaan. Kussakin osavaltiossa kuvernöörit ovat päättäneet omia aikojaan esimerkiksi koulujen sulkemisisista ja kotonapysymismääräyksistä.

Tällä hetkellä valtaosa osavaltiosta on määrännyt asukkaansa pysymään kotona välttämättömiä kauppareissuja lukuun ottamatta. Tosin yhä kourallinen osavaltioita, muun muassa Alabama ja Tennessee, ei ole asettanut minkäänlaisia sosiaalisen eristäytymisen määräyksiä.

Esimerkiksi Bill Gates on vaatinut liittovaltiotason koko maata koskevaa määräystä bisnesten sulkemiseksi ja luonnehtinut nykytilannetta katastrofireseptiksi.

Valkoinen talo on antanut omat ohjeistuksensa koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Sen mukaan rajoitussuosituksia jatketaan huhtikuun loppuun, mutta osavaltioita sitova määräys se ei ole.

Osa kuvernööreistä on näyttänyt kuitenkin odottavan liittovaltion tason ohjeita. Esimerkiksi Floridassa republikaanikuvernööri taipui osavaltiotason kotonapysymismääräyksiin vasta eilen, keskiviikkona, vaikka häntä jo viikkokausia oli patistettu tiukempiin toimiin. Floridan rannat pysyivät kuitenkin auki kevätlomaileville opiskelijoille.

Koska koronaan ei ole rokotetta, sosiaalisen eristäytymisen katsotaan olevan tehokkaimpia keinoja estää viruksen leviämistä. Valkoisen talon koronatyöryhmässä työskentelevä epidemia-asiantuntija, tohtori Deborah Birx totesi tiistaina, ettei mitään ihmelääkettä ole, vaan kaikki riippuu ihmisten käyttäytymisestä.

3. Terveydenhuollon suojavaruste- ja tarvikepula

Yhdysvallat ei lähetä sotilaitaan sotaan ilman suojavarusteita, mutta koronataistossa näyttää olevan toisin. Terveydenhoitohenkilökunnan varusteista on jo nyt pulaa, vaikka koronan tautihuippua ei ole edes saavutettu.

Sairaaloista hoitajilta ja lääkäreiltä on jo viikkojen ajan tullut viestiä, että hengityssuojat ovat vähissä ja joissain sairaaloissa joudutaan samaa suojaa käyttämään koko työvuoro. Myös hengityskoneita tarvitaan lisää.

Lisääntyneessä tarviketarpeessa niiden hankkiminen on osoittautunut Yhdysvalloissa kuitenkin kaoottiseksi. Osavaltiot kilpailevat markkinoilla toisiaan vastaan ja jopa liittovaltion katastrofivirastoa, FEMA:a vastaan. Hinnat ovat nousseet kilpailun seurauksena niin, että alle dollarin maksanut hengityssuoja maksaa jo yli seitsemän dollaria.

Useampi kuvernööri on vaatinut liittovaltiota ottamaan johto- ja hankintavastuun varustehankinnoissa. Esimerkiksi New Jerseyn kuvernööri luonnehti nykytilannetta villiksi länneksi.

Suojatarvikkeiden pula asettaa koronapandemian etulinjassa olevat sairaanhoitajat ja lääkärit vaaraan. New Yorkissa on kuollut koronaan ainakin yksi hoitaja ja lääkäri, joiden omaiset pitävät varmana, että riittämätön suojavarustus johti tartuntaan ja kuolemaan.

Samaan aikaan Washington Postin lähteiden mukaan Yhdysvaltain kansalliset suojavarusteiden varmuusvarastot ovat jo lähes tyhjät.

4. Ei yhtenäisiä sairauspäiväkäytäntöjä

Yhdysvalloissakin kehotettiin ihmisiä jäämään töistä kotiin, jos tuntee itsensä sairaaksi koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Se ei kuitenkaan onnistu kaikilta, sillä Yhdysvalloissa ei ole yhtenäisiä, eikä kaikille taattuja palkallisia sairauspäiväkäytäntöjä.

Yhdysvalloissa palkallisia sairauspäiviä on keskimäärin 76 prosentilla työntekijöistä. Tosin Pew-tutkimuslaitoksen mukaan matalapalkka-aloilla palkalliseen sairauspäiviin on oikeutettu harva, alimmasta kymmenyksestä vain 31 prosenttia.

Kongressin ensimmäisessä korona-apupaketissa edustajainhuone yritti parantaa sairauspäiväetuja, mutta hyväksytyssä paketissakin on porsaanreikiä, jotka jättävät mahdollisesti miljoonia työntekijöitä palkallisten sairauspäivien ulkopuolelle.

Laskelmia ei ole, kuinka moni sairastunut on palkatta jäämisen pelossa mennyt töihin ja jatkanut viruksen levittämistä. Yhdysvaltalainen työkulttuuri ei myöskään suosi töistä kotiin sairastamaan jäämistä. CNN-kanavalla yksi toimittaja-juontajista vetää illan ohjelmaansa koronatartunnasta huolimatta, tosin karanteenista kotikellaristaan.

5. Presidentin virheet

Presidentti Donald Trumpilta vei viikkokausia ennen kuin hän alkoi ottaa koronan vakavasti. Vaikka korona levisi täyttä vauhtia Kiinassa ja myöhemmin myös Euroopassa, Valkoisessa talossa ei tammi-helmikuussa tilannetta pidetty huolestuttavana. Trumpin mukaan kaikki oli täysin hallinnassa.

Hän vertasi koronaa tavalliseen kausi-influenssaan ja arveli sen olevan ohi huhtikuussa säiden lämmitessä. Hän asetti Kiinasta tulijoille maahantulokiellon. Kriitikoiden mukaan alun vähättelyssä hukattiin arvokasta koronaepidemiaan varautumisaikaa.

Presidentin alun vähättelevä suhtautuminen koronaan näkyi vielä maaliskuussa mielipidekyselyissä. Republikaanit pitivät kyselyissä koronaa selvästi pienempänä uhkana kuin demokraatit.

Vielä pari viikkoa sitten presidentti arveli, että pääsiäisenä voitaisiin alkaa höllentää rajoituksia ja täyttää kirkot. Kun Trump oli saanut asiantuntijoiden madonluvut, että ilman rajoitustoimia Yhdysvalloissa voi kuolla yli kaksi miljoonaa koronaan, presidentti ilmoitti viime sunnuntaina, että eristyssuositusta on tarpeen jatkaa huhtikuun loppuun.