Koronavirus herättää monenlaisia kysymyksiä muun muassa kaupungin palveluista, toiminnasta ja poikkeusoloihin varautumisesta.
Porin kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen ja terveys- ja sairaalapalveluiden johtaja Anna-Liisa Koivisto selvensivät tilannetta vastaamalla kaupungin ja Yle Porin keräämiin kysymyksiin.
Talous, työ ja työntekijät
– Aikooko Porin kaupunki aloittaa koko henkilöstöä koskevat YT-neuvottelut koronaepidemian johdosta?
Ei aio. Meillä on kattava koneisto, joka pohtii, miten henkilöitä voidaan siirtää toisiin tehtäviin. Etulinjassa tullaan tarvitsemaan lähiviikkoina huomattavasti enemmän sosiaali- ja-terveysalalle kouluttautuneita. Tällaisia henkilöitä on myös muilla aloilla.
Etulinjan takana tarvitaan huomattavasti enemmän puhtaanapitohenkilöstöä, logistiikkaan ynnä muuhun. Töitä riittää, mutta työnkuva saattaa olla eri kuin mihin on tottunut.
– Onko ulkona lenkkeily edelleenkin turvallista, vaikka väkeä olisi paljonkin liikkeellä ja onko metrin turvaväli riittävä?
Turvalllinen väli on noin kaksi metriä, metrikin riittää, jos kahteen ei pysty. Hienoa, että on lähdetty ulkoilemaan ja on tärkeää pitää kunnostaan huolta.
Samassa huushollissa asuvat ihmiset voivat olla lähekkäin, mutta pidetään etäisyyttä muihin ryhmiin. Maltetaan sen verran, ettei tungeta kaikki samaan paikkaan.
Terveydenhoito ja koronatestit
– Kuinka monta koronatartuntaa Porissa on tällä hetkellä ja kuinka moni on jo parantunut?
Tiedotusvastuussa on Satasairaalalla. Tällä hetkellä testauspositiivisia Satakunnassa on 25. Porin perusturva edustaa siitä noin puolta. Voi siis ajatella, että noin puolet sairastuneista on Porin alueella.
Sairastaminen kestää pääasiassa noin viikon, joten jo varmasti puolet ovat parantuneet.
– Paljon puhutaan HUSin tilanteesta, mutta mikä tilanne on tehohoidon ja hoidon valmiuden suhteen muualla Suomessa, esimerkiksi Porissa Satasairaalassa?
Satasairaalassa ei ole yhtään tehohoidossa, valmius on kohtalaisen hyvä. Satasairaalassa on valmistauduttu siihen, että on erikseen koronaan liittyvä poliklinikka. Perusturvassa ei erikseen ole tehohoitovalmiutta, mutta olemme luoneet eristettyjä osastoja portaittain. On katsottu etukäteen valmiutta ja pedattuja sänkyjä, joita voidaan tarvittaessa siirrellä. Hoitohenkilökunnalta kysytään mahdollisuuksista tulla töihin.
– Hoidetaanko kiireellinen hammashoito, kuten esimerkiksi särkevä hammas, sellaisella potilaalla, joka on kotikaranteenissa, mutta oireeton?
Särkevä hammas on kiirevastaanottoa. Jos on kotikaranteenissa tartuntatautilain mukaisesti määrättynä, pitää ottaa puhelimella yhteys keskitettyyn ajanvaraukseen (02-621 3625).
Jos on altistunut koronavirukselle, tulee hakeutua Satasairaalan suun päivystykseen. Jos on kotona etätyön takia tai sairaana muuten, eikä flunssaoireinen, silloin keskitetystä ajanvarauksesta saa ajan.
– Jos vanhemmalla on mahdollisuus tehdä etätöitä kotona, kannattaako päiväkoti-ikäinen pitää myös kotona?
Jos vanhemmat kuuluvat kiireellisten ammattiryhmien pariin, kuten sote- tai pelastusala, heille on suositus pysyä työkykyisinä. Sen takia on todella tärkeää, että päiväkodit ovat toiminnassa. Jos on mahdollista työskennellä kotona, on lapsen ensisijainen paikka kotona.
– Miten kotihoidon työtekijöiden kuuluu pukeutua ja suojautua, että se on riittävä suojaamaan asiakasta ja työntekijää?
Pitää osata käsihygienia, yskimistekniikka, käsien pesu ja etäisyys. Näitä pitää ohjeistaa myös asiakkaille ja asiakkaiden läheisille. Pitää käyttää huivia, vaikka olisi oireeton. Se on kohteellinen ele ja osoitus huomaavaisuudesta.
STM ohjeisti tiistaina käyttämään suojainta, joka pitää joko vaihtaa tai pestä. Kertakäyttösuojainten määrää on kartoitettu, jotta ohjeistusta voidaan toteuttaa. Määrät ovat suuria, kotihoidossa käytetään melkein 30 000 suojainta viikossa. Käsien pesu ja hygieniaohjeiden noudattaminen on ensisijaista. Ainoastaan terveenä ja oireettomana saa mennä töihin.
Eläminen, varhaiskasvatus ja koulut
– Miksi riskeerataan varhaiskasvatuksen työntekijöiden ja lasten terveys yhdistämällä päiväkoteja? Olen ymmärtänyt, että tällaista toimintaa pitäisi ehdottomasti välttää.
Suljettavista päiväkodeista siirtyvät lapsiryhmät jatkavat edelleen omina ryhminään, joissa on alle 10 lasta. Kukin pienryhmä sijoittuu omiin tiloihinsa, jotta kohtaamisia ei synny. Ulkoilut tehdään porrastetusti. Ruokailut toteutetaan ruokaviraston edellyttämällä tavalla. Lisäksi painotamme edelleen, ettei kipeää lasta pidä tuoda hoitoon.
– Milloin Porin kaupunki päättää siitä, ettei päivähoitomaksuja peritä kunnallisissa eikä yksityisissä päiväkodeissa koronatilanteen vuoksi? Meidän perheessämme lapset ovat olleet kotihoidossa 16.03. alkaen ja silti maksut juoksevat.
Kaupunginhallitus teki tähän liittyvän päätöksen maanantaina. Huoltajille tarjotaan mahdollisuus maksuttomaan varhaiskasvatukseen 18.3. alkaen, jos lapsi on ollut pois päivähoidosta. Tämä koskee sekä julkista että yksityistä puolta. Jos perheisiin ei ole ehditty olla vielä yhteydessä, kannattaa ottaa yhteys omaan päiväkotiin.
– Miten kansalaisopisto aikoo hyvittää pitämättä jääneet tunnit, puolet kevään tunneista?
Opetuksen keskeytyksen ajalta ei laskuteta, verkon kautta maksaneille maksu palautetaan. Jos opetuksesta jää puolet tai yli pitämättä, voidaan hakemusta vastaan palauttaa 50 prosenttia maksusta.
– Onko pohdittu lakkiaisten siirtoa?
Noudatamme opetusministeriön ja hallituksen ohjeita. Asiaa ei ole pohdittu Porin kaupungin osalta. Odotamme kauanko sulku jatkuu, ja seuraamme tilannetta.
Voit katsoa tallenteen Aino-Maija Luukkosen ja Anna-Liisa Koiviston haastattelusta täältä.