NAANTALI Eeva Heikkilällä on kolme tavoitetta. Saada tasaveroista ruoka-apua kaikille, tuottaa yrityksille töitä vaikeassa tilanteessa ja minimoida ihmisten liikkuminen ja koronaviruksen leviäminen.

Näihin tähtää Heikkilän kehittelemä Korona-apua riskiryhmille -konsepti, jota ollaan pilotoimassa pienimuotoisesti Turussa ja Naantalissa.

Heikkilän ideoima konsepti toimii niin, että kaupunki jaetaan pienempiin osiin, joihin jokaiseen luodaan oma avustusorganisaatio. Sitä pyörittävät pk-yrittäjät. Hallinnoinnista vastaa erillinen projektipäällikkö, joka toimii linkkinä yrittäjien ja kunnan välillä. Sen avulla pystytään huolehtimaan osapuolien turvallisuudesta ja tavasta toimia.

Mukaan otetaan esimerkiksi paikallinen taksiliikenne, jolla on käytössä koulukuljetusjärjestelmä. Sitä pystytään hyödyntämään tilausten vastaanotossa ja jakojen järjestämisessä. Ruoan tekevät ravintolat kiinteään, edulliseen hintaan. Kaikki sitoutuvat toimimaan yhteiseen hintaan, jotta kunnat voivat ostaa palveluita ilman kilpailutusta.

– Tavoite on, että tehdään niin sanottuja kyläyhteisöjä kaupunkien sisälle. Kaikki toimivat omina komboinaan, mutta samankaltaisen toimintansa avulla muodostavat verkoston, joka voidaan laajentaa koko Suomeen, Heikkilä kertoo.

Valtiotasolta kaivataan tukea

Konseptin pienimuotoinen pilotointi pyritään aloittamaan vielä tämän viikon aikana Turussa ja Naantalissa. Mukana on ainakin neljä ravintolaa ja ruokia kuljettaa Lounais-Suomen Taxidata. Ruokaa kuljetetaan pilotissa muun muassa Turun kansalliset seniorit ry:n senioreille, joka on lupautunut projektin yhteistyökumppaniksi.

– Testaamme, miten paljon aikaa menee annosten kuljettamiseen ja neuvottelemme tällä hetkellä, miten voimme ottaa mukaan ruokakauppoja, Eeva Heikkilä sanoo.

Vielä mukana ei ole kuntia, mutta neuvotteluja on käyty esimerkiksi Turun ja Naantalin kanssa. Toimintaa viritellään käyntiin myös muissa kunnissa.

Heikkilä vetoaa nyt päättäjiin, jotta valtio ja kunnat voisivat yhteistyössä ohjata yrityksille tulevaa tukea korvamerkitysti.

– Niin, että kunnille määrättäisiin korvamerkittyä rahaa palveluiden ulkoistamiseen. Muutamilla miljoonilla tehtäisiin jo paljon. Summa olisi joka tapauksessa huomattavasti pienempi kuin se, mikä kuluisi yritysten elvyttämiseen.

Uskoa riittää

Eeva Heikkilä kuuluu itsekin riskiryhmään, joten hän pystyy samaistumaan apua tarvitseviin. Yrittäjätaustansa puolesta hän ymmärtää myös yrittäjien ahdingon ja taistelun muuttuvassa tilanteessa.

Siksi hän ryhtyi toimeen ja alkoi painaa pitkää päivää ympärille syntyneen tiiminsä kanssa.

Toiminta pitäisi saada pyörimään nopeasti, sillä apua tarvitaan nyt – ei puolen vuoden kuluttua.

– En ole koskaan mitään asiaa lähtenyt ajamaan näin isolla volyymilla. Olemme saaneet hyvän vastaanoton yrittäjiltä ja joka paikasta, joten tässä on kaikki mahdollisuudet onnistua, Heikkilä sanoo.

Lue myös:

Mistä apua koronakaranteeniin? Ohto Pentikäinen, 22, ystävineen kokosi vinkit verkkosivustolle, jonka suosio yllätti täysin

Kun yli 70-vuotiaat käskettiin koteihinsa, auttajat aktivoituivat – vapaaehtoiset hakivat Eero Saarimäelle kaupasta leipää, maitoa ja leikkeleitä

Hyvä lähtee kiertoon – Korona lamauttaa yhteiskuntaa mutta herättää hyväntekijät

Uusimmat tiedot koronaviruksesta Varsinais-Suomessa