Monet maailman kriisit ja tärkeät uutisaiheet katosivat otsikoista, kun koronakriisi alkoi ravisuttaa maailmaa. Kokosimme tähän juttuun joitain merkittäviä aiheita.

Koronakriisi lykkäsi merkittävää ilmastokokousta

YK:n COP26-ilmastokokous Skotlannin Glasgow'ssa siirtyy marraskuulta ensi vuodelle maailmanlaajuisen koronavirustilanteen vuoksi, kertoi Britannian hallitus keskiviikkona.

Kyse oli merkittävimmästä ilmastokokouksesta sitten vuoden 2015 Pariisin konferenssin. Kokouksessa oli tarkoitus käydä keskusteluja toimista ilmaston lämpenemisen pysäyttämiseksi.

YK:n ilmastoneuvotteluista vastaava pääsihteeri Patricia Espinosa pitää silti Glasgow'n kokouksen lykkäystä väistämättömänä. Hän muistuttaa, että koronapandemia ei silti saisi kääntää maailman huomiota pois ilmastokysymyksistä.

– COVID-19 on kiireisin uhka ihmiskunnalle tällä hetkellä, mutta emme saa unohtaa, että ilmastonmuutos on suurin ihmiskunnan uhka pitkällä aikavälillä, Espinosa sanoo uutistoimisto AFP:lle.

Ilmastonkeskusteluihin ja -diplomatiaan vaikuttavat myös esimerkiksi EU:n ja Kiinan keskinäiset neuvottelut.

Tämän lisäksi Yhdysvaltojen lähestyvien presidentinvaalien lopputulos voi vaikuttaa maan ilmastopolitiikkaan.

Maailman toiseksi suurin kasvihuonekaasujen tuottaja Yhdysvallat ilmoitti viime vuonna virallisesti vetäytyvänsä Pariisin ilmastosopimuksesta republikaanipresidentti Donald Trumpin johdolla.

Jos marraskuun alussa pidettävissä vaaleissa voiton vie demokraattien ehdokas, se saattaa lisätä maan neuvotteluhaluja kohti laajempia ilmastosopimuksia. Tällöin pidetään mahdollisena, että Yhdysvallat voisi liittyä takaisin Pariisin sopimukseen.

Lue myös:

EU esittää historiallista ilmastolakia, jota kiitetään tärkeäksi ja haukutaan lepsuksi – EU sitoutuisi olemaan ilmastoneutraali vuonna 2050

Yli 240 päivän piina – Australian palot sammuivat, savut tappoivat satoja

Australiassa viranomaiset kertoivat noin kuukausi sitten sammuttaneensa kaikki maastopalot Uuden Etelä-Walesin osavaltiossa, kertoo radiokanava NPR.

Vuoden 2019 heinäkuusta lähtien kyteneet palot ehtivät tuhota miljoonia hehtaareja maata ja tuhansia koteja sekä aiheuttivat ainakin 33 ihmisen kuoleman.

Valtavat palot peittivät suurkaupunkeja savuun viikkojen ajaksi ja saartoivat kokonaisia kaupunkeja, joiden evakuoimiseen tarvittiin jopa armeijan apua.

Palot kurittivat erityisesti Australian väkirikkainta Uuden Etelä-Walesin osavaltiota, jossa palot kestivät yli 240 päivää.

Erityisen vaarallista oli paloista aiheutunut savu. Huono ilmanlaatu johti yli 400 ihmisen kuolemaan ja yli 4 000 ihmistä joutui sairaalahoitoon eri puolilla maata, kertoo maaliskuussa julkaistu tutkimus.

Myös villieläimet kärsivät laajamittaisista maastopaloista. Arviolta miljardi villieläintä kuoli paloissa.

Koalojen kärsimys antoi kasvot villieläinkadolle. Jopa 5 000 koalan arvioidaan kuolleen Uudessa Etelä-Walesissa palojen seurauksena.

Lue myös:

Tutkimus: Ilmastonmuutos heikentää Amazonin sademetsän kasvua ja voi muuttaa sen hiilipäästöjen lähteeksi

Brasilian omat tiedot paljastavat Amazonin kiihtyneen tuhon – sademetsää hävisi Uudenmaan verran vuodessa, ja tahti jatkuu

Hongkongissa koronakriisi ei kitkenyt demokratiavaateita

Hongkongissa tuki demokratiaa vaativille mielenosoituksille on kasvanut, vaikka mielenosoitukset ovat olleet tauolla koronakriisin takia, kertoo Reutersin maaliskuun lopulla julkaisema tutkimus.

Sen mukaan mielenosoituksia tukevia on suhteessa kaksi kertaa enemmän kuin vastustavia. Myös hallintojohtajan suosio on sukeltanut – Carrie Lamin eroa toivoo 63 prosenttia tutkimukseen vastanneista.

Kuohunta erityishallintoalueella sai alkunsa kesäkuussa. Tuhannet ihmiset lähtivät lukuisia kertoja kaduille vastustamaan lakia, joka olisi mahdollistanut rikoksista epäiltyjen lähettämisen Kiinaan oikeudenkäyntiä varten.

Myöhemmin mielenilmaukset laajenivat demokratiamielenosoituksiksi. Mellakat äityivät välillä hyvin levottomiksi ja väkivaltaisiksi. Marraskuussa mielenosoitukset ajautuivat pattitilanteeksi yliopistoille linnoittautuneiden mielenosoittajien ja poliisin välillä.

Hongkong siirtyi Britannian hallinnasta Kiinalle vuonna 1997. Siitä lähtien Hongkongia on hallittu "yksi maa, kaksi järjestelmää" -periaatteella, jonka myötä Kiina on luvannut taata Hongkongille vapauksia, joita muualla Kiinassa ei ole. Hongkongissa mielenosoittajat ovat kokeneet, että tämä erityisasema on murenemassa.

Lähteet: Reuters, STT

Itä-Afrikassa miljoonien ruokaturva vaarassa

Itäisessä Afrikassa valtavat heinäsirkkaparvet ovat aiheuttaneet hävitystä viime vuoden joulukuusta lähtien. Sirkkaparvia on nähty myös Lähi-idässä ja Etelä-Aasiassa.

YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön FAO:n mukaan tilanne on hälyttävä Afrikan sarven alueella, erityisesti Keniassa, Etiopiassa ja Somaliassa. Niiden alueilla muodostuu parhaillaan uusia heinäsirkkasukupolvia ja -parvia.

Tilanne johtaa epävarmuuteen ruoan saannissa yli 20 miljoonalle ihmiselle.

– Parvet tulevat tuhoamaan versovan kasvillisuuden. Maanviljelijöille ei jää satoa korjattavaksi ja paimenyhteisöt tulevat löytämään vain vähän syötävää eläimilleen, sanoo ruokaturva-asiantuntija Daniel Molla FAO:sta uutistoimisto Reutersille.

Kyse on suurista hyönteisparvista. Jo nyt liikkeellä olleet parvet sisältävät 40–80 miljoonaa heinäsirkkaa neliökilometrissä.

FAO:n mukaan esimerkiksi Pariisin kokoinen parvi voi syödä päivässä saman verran ruokaa kuin puolet Ranskan asukkaista.

Lähde: Reuters

Pohjois-Korean asekokeissa voi olla kyse johtajan aseman pönkittämisestä koronakriisin keskellä

Kuluneiden viikkojen aikana Pohjois-Korea on tehnyt lukuisia lyhyen kantaman ohjus- ja tykistökokeita.

Pohjois-Korean ja Yhdysvaltojen väliset neuvottelut ydinaseriisunnasta ovat olleet jumissa yli vuoden ajan. Pohjois-Korea on vaatinut Yhdysvalloilta lievennystä talouspakotteisiin ja uhannut uusilla ohjuskokeilla.

Asiantuntijoiden arvioiden mukaan tuoreissa ohjuskokeissa kyse voi olla ulkomaille uhittelun sijaan yhteisöllisyyden pönkittämisestä. Kokeilla halutaan osoittaa, että tilanne on Kim Jong-unin hallinnassa Yhdysvaltojen ankarista talouspakotteista ja koronapandemiasta huolimatta.

Pohjois-Korean mukaan koronavirus uhkaa ”kansallista olemassaoloa”, mutta se on kiistänyt jyrkkään, että maassa olisi havaittu ainuttakaan koronatartuntaa.

Lähde: AP

Afganistanissa on sovittu vankienvaihdosta

Afganistanissa aloitettiin torstaina vankienvaihdon valmistelut äärijärjestö Talibanin kanssa.

Afganistanin hallinto on sopinut vapauttavansa 100 Taliban-taistelijaa vastineena 20 turvallisuusjoukkojen jäsenestä.

Kyseessä on ensimmäinen askel osapuolten pitämien vankien vapauttamiseksi. Heitä arvioidaan olevan kaikkiaan noin 6 000. Toteutuessaan sen uskotaan vankentavan huteraa rauhanprosessia.

Yhdysvallat sopi helmikuussa Talibanin kanssa joukkojensa vetämisestä pois Afganistanista ensi vuoden heinäkuuhun mennessä. Ehtona joukkojen vetämiselle oli muun muassa se, että Taliban aloittaisi neuvottelut Afganistanin hallinnon kanssa.

Lähteet: Reuters, AFP, STT

Lue myös:

Trumpin rummuttama Afganistan-diili sai lupaavan alun, mutta nyt rauhankehitys näyttää romahtavan – Mitä on tapahtunut?

Brexit-neuvottelut jäissä, terveydenhuollon henkilöstön viisumeille jatkoa

Britannia ilmoitti maaliskuun lopussa uusivansa automaattisesti ulkomaalaisten terveydenhuollon työntekijöiden viisumit, jotta he voivat rauhassa keskittyä töihinsä koronakriisin aikana.

Uudistus koskee arviolta 2 800 lääkäriä ja sairaanhoitajaa sekä ensihoitajia, joiden viisumien oli määrä umpeutua ennen 1. lokakuuta. Uudistus koskee myös heidän perheitään.

Britannia ilmoitti helmikuussa suunnitelmistaan EU-eron jälkeiselle maahantulolle. Siinä esitettiin myös rajoituksia, joiden oli tarkoitus kitkeä ”EU:sta tulevaa halpatyövoimaa”. Kriitikoiden mukaan uudistukset voivat aiheuttaa vajeen terveydenhuollon henkilöstöön.

Britannia erosi EU:sta tammikuun lopussa, mutta tämän vuoden loppuun asti on voimassa siirtymäaika, jonka aikana toimitaan entisillä säännöillä. EU-asiantuntijat arvioivat, että Britannia saattaa hakea siirtymäajalle jatkoa koronaepidemian takia.

Osapuolet eivät ole virallisesti neuvotelleet EU-suhteista sen jälkeen, kun ne esittivät toisilleen luonnostelmat kauppasuhteista.

Lue lisää:

Toimittajalta: Britannian EU-suhteiden neuvotteluavaus oli odotetun jyrkkä – vapaakauppasopimuksen saamiseksi maan täytyy kuitenkin pian herätä todellisuuteen