Tutkija: "Kyllä tästä meille pitkäaikainen ongelma tulee" – Koronavirus ei pyri tappamaan ihmisiä vaan asettumaan meihin
Tässä jutussa, joka kertoo pienistä kummajaisista, viruksista, on myös kolme positiivista uutista koronakriisin keskelle. Ja neljäskin, jos tämänhetkisestä tilanteesta otetaan opiksi seuraavan pandemian pysäyttämiseksi.
Pekka Juntin kolumni: Koronatoimet näyttävät kuinka diktatuurit syntyvät
Ruotsi on näyttänyt pehmeältä koronasodassa, mutta mitä jos se haluaakin suojella demokratiaansa, pohtii vapaa toimittaja Pekka Juntti kolumnissaan.
Tuhansien nuorten kesätyöt peruttu – Viveka Tiitolan, 22, unelma romahti viikossa: "Olin jo miltei toinen jalka Helsingissä"
Tulevaisuus näytti valoisalta. Viveka Tiitola oli juuri valmistunut liiketalouden tradenomiksi Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta. Sitten Suomeen tuli korona ja kaikki muuttui viikossa.
Kysyimme käyttäytymistieteilijältä, mitä ihmiset tekevät ensimmäisenä, kun tämä loppuu – rantalomia ostellaan, läheisyyden välttely unohtuu nopeasti
Koronaviruksen leviämiselle ja sen tuomille rajoituksille ei vielä näy loppua, mutta joskus sekin päivä koittaa. Moni pääsee esimerkiksi halaamaan ikääntyneitä vanhempiaan pitkän tauon jälkeen