Etelä-Savon sote-kuntayhtymän Essoten alueella ei ole todettu uusia koronavirustartuntoja. Yhteensä vahvistettuja tartuntoja on todettu 26 ihmisellä. Kaikkiaan tartuntoja on maakunnassa todettu kuuden kunnan alueella, eniten Mikkelissä ja Pieksämäellä.
Itä-Savon sairaanhoitopiirin Sosterin alueella on keskiviikkona todettu yksi uusi tartunta. Vahvistettuja koronavirustartuntoja on nyt kolmella ihmisellä.
Essoten terveyspalveluiden johtaja Santeri Seppälä toteaa, että tilanne on rauhallinen.
– Essoten valmistautuminen on pääpiireittäin tehty ja voimme keskittyä myös tavanomaiseen toimintaamme, kertoo Santeri Seppälä.
Sepälän mukaan Essote alkaa nyt käynnistämään joitain sellaisia toimintoja, jotka on epidemian takia ajettu alas. Mikäli tilanne muuttuu, niin näitä toimintoja taas vähennetään.
– Ihmisillä on paljon muitakin vakavia sairauksia, joita täytyy hoitaa ja tutkia koko ajan. Kun kutsu tulee, niin sen saajan on syytä noudattaa sitä, ellei hänellä ole flunssaoireita. Kiireettömään hoitoon kannattaa hakeutua puhelimitse ja päivystys palvelee normaalisti, muistuttaa Santeri Seppälä.
Kiireetön hoito toimii myös koronaviruksen aikana
Essotessa on lisätty koronapandemian aikana hoitajien ja lääkäreiden puhelinvastaanottoja. Puhelimitse hoidetaan sekä uusia että vanhoja oireita.
– Puhelinvastaanotolla lääkärin tai hoitajan puhelu tulee sovittuna päivänä tuntemattomasta numerosta. Puhelinvastaanotolta lääkäri tai hoitaja voi sitten tarpeen vaatiessa kutsua käymään hyvinvointikeskusten vastaanotoilla, kertoo perusterveydenhuollon yksikön ylilääkäri Jarmo Lappalainen.
Lappalainen muistuttaa, että pitkäaikaissairauksien hyvästä hoitotasapainosta on tärkeä huolehtia myös pandemian aikana.
– Jos pitkäaikaissairauden seurantakäynti lähenee, ole hoitajaan yhteydessä. Hoitaja arvioi voidaanko käyntisi korvata puhelinvastaanotolla tai siirtää, sanoo Jarmo Lappalainen.
Lisäksi hyvinvointikeskusten ja -asemien omat kiireettömät puhelinnumerot toimivat myös pandemian aikana.