Suomen hallitus on vedonnut kuntiin, että ne eivät lomauttaisi koronan takia. Monien julkisten palvelujen ja laitosten väliaikainen sulkeminen on kuitenkin saanut kunnat tarttumaan toimeen.

Satakunnassakin yt-neuvotteluista ja lomautuspohdinnoista kertoneiden kuntien lista on pitkä: mukana ovat muun muassa Rauma, Kankaanpää, Säkylä, Kokemäki ja Eura.

Työtehtävien muutoksia, ei lomautuksia

Maakunnan pääkaupunki Pori on valinnut toisen linjan. Henkilökuntaa on siirretty vähentyneistä tehtävistä toiseen kuten lastenhoidosta perusturvaan. Lomautuksista ei ole puhua pukahdettu - eikä linja muutu, jos se on kiinni Porin valtuustoryhmistä.

SDP, vasemmistoliitto ja vihreät sanovat Ylen kyselyssä lomautuksille ei kiitos. Ryhmillä on valtuustossa enemmistö.

SDP:n ryhmänjohtaja Arja Laulainen ja vasemmistoliiton Raisa Ranta toteavat, että lomautuksista ei ole edes keskusteltu. Myös vihreiden Kaarina Ranne katsoo, että henkilöstön siirtäminen muihin tehtäviin on nyt Porille sopiva toimintamalli.

Kokoomus ei ota kantaa

Porissa lomautuksilla on todella huono kaiku vuoden 2016 lomautusten epäonnistututtua pahasti. Säästövaikutus jäi odotettua pienemmäksi, Pori teki runsaan ylijäämän lomautuksista huolimatta, ja porilaiset suuttuivat. Siksi edes kokoomus ei ole tällä kertaa julkisesti lähtenyt ajamaan lomauttamisia.

Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Anttivesa Knuuttila toteaa, ettei kokoomus ota asiaan mitään kantaa.

Kokoomuksessa on Ylen tietojen mukaan asiasta erilaisia käsityksiä: osa haluaa lomautuksia mutta osa vastustaa. Puolueessa todennäköisesti muistetaan, että sen vaalitappio viime kuntavaaleissa saattoi johtua nimenomaan lomautuksista, jotka henkilöityivät valittua linjaa julkisuudessa puolustaneeseen kaupunginhallituksen puheenjohtajaan Juha Vasamaan (kok.).

Vaikeat ajat edessä

Tilanne voi kuitenkin muuttua, sillä poikkeusaikaa on jo nyt jatkettu toukokuulle, eivätkä koronan vaikutukset kuntatalouteen lopu edes silloin, kun palveluita taas aletaan palauttaa entiselleen.

Ilman valtion suurta tukipakettia Porin talous pysynee pahasti pakkasen puolella. Jo viime vuonna tappiota tuli 30 miljoonaa euroa, mutta tämän vuoden alijäämää kukaan ei uskalla vielä edes arvioida.

Perussuomalaisten Ismo Läntinen sanoo, että sopeutustoimia on välttämätöntä tehdä. Sinisten ryhmän puheenjohtaja ja ainoa valtuutettu Ari Jalonen sanoo ainoana vastanneista suoraan, että jos työntekijälle ei löydy muuta työtä, lomautuksille ei ole vaihtoehtoa.

Keskustan ja kristillisdemokraattien valtuustoryhmien puheenjohtajat eivät vastanneet Ylen kyselyyn. Myös omaa ikivihreää ryhmäänsä johtava ja demariryhmän taannoin jättänyt Markku Tanttinen jätti vastaamatta.