Vielä vuoden 2019 lopulla ennakoitiin, että Hämeenlinnan kaupungin tilinpäätös olisi miinuksella noin 19 miljoonan euron verran. Nyt kun tilinpäätös on valmistunut, näyttää tilikauden alijäämä 11,5 miljoonaa euroa.
Tilannetta helpotti muun muassa sijoitusten ennakoitua parempi tuotto.
Yksi suuri syy miinukselle oli verotulojen tipahtaminen. Ne vähenivät 12,7 miljoonaa euroa. Syynä tähän olivat muun muassa verokorttiuudistus ja tulorekisterihanke.
Myös toimintakulut kasvoivat ja lastensuojelun kustannukset nousivat. Lastensuojelun menot ylittivät budjetoidun 3,6 miljoonalla eurolla.
Kaupunginjohtaja Timo Kenakkala sanoo, että lastensuojelupalveluiden tarve on kasvanut, ja siihen on pitänyt reagoida.
– Tälle vuodelle asiaan on panostettu erittäin vahvasti. Ainakin tämä vuosi näyttää siltä, että kehitys on saatu katkaistua. Katsotaan nyt, mitä tämä korona tuo tullessaan. Haasteita varmasti tulee siihenkin, mutta ainakin alkuvuoden satsaukset näyttävät hyvältä.
Kaupunki kasvatti velkaansa viime vuonna 33,7 miljoonaa euroa. Lainakanta on nyt 271,6 miljoonaan euroa eli noin 4 000 euroa asukasta kohden.
Korona kurittaa tänä vuonna
Vuodesta 2020 on tulossa myös haasteellinen, sillä koronaepidemia verottaa kuntien taloutta. Hämeenlinnan kaupunki on tehnyt ensimmäiset arviot koronan vaikutuksista. Tällä hetkellä varovainen arvio on, että lisäkustannukset olisivat noin 22,6 miljoonaa euroa.
– Kunnallisveron tuotto pienenee, yhteisöveron tuotto pienenee ja sotemenot kasvavat, antaa Timo Kenakkala esimerkkejä koronan vaikutuksista.
– Tämä on nyt ensimmäinen varovainen arvio. Aika näyttää, mihin tässä päädytään. Totta kai me hoidamme epidemian sillä tavalla hallintaan, että teemme kaikkemme, jotta tästä selvitään kuivin jaloin. Selvähän se on, että ylimääräisiä kustannuksia tulee. Toivottavasti valtio tulee mukaan talkoisiin.
Kolikon positiivinen puoli
Vaikka taloudessa kipuillaan alijäämän kanssa, myös positiivisia asioita on kaupungissa tapahtunut viime vuoden aikana.
Esimerkiksi työllisyys parani, asukasluku kasvoi, keskustavisio valmistui, rakennusvalvonan lupa-asioiden käsittelyajat lyhenivät, OmaOlo-palveluita kehitettiin, Työn Ilo -toimintamalli otettiin käyttöön henkilöstöjohtamisessa ja monen kulttuuripalvelun kävijämäärät kasvoivat.
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sari Rautio nostaa esiin myös Hiilineutraali Hämeenlinna -ohjelman, jota ovat rakentaneet yhteistyössä niin päättäjät kuin yhteistyökumppanit oppilaitoksista ja yrityksistä.
– Meillä on tavoitteena olla hiilineutraali vuonna 2035. Luulen, että ohjelman arvo nousee entisestään, kun koronakriisi auttaa meitä kirkastamaan, mitkä ovat tärkeitä ja merkityksellisiä asioita.