Sairaalasänkyjen suuren kysyntään yritetään vastata Kempeleessä sijaitsevalla Lojerin tehtaalla monin keinoin.

Tehtaan työntekijät joustavat muun muassa työajoissa suuren tilauskannan vuoksi. Nyt siirrellään pekkaspäiviä ja tehdään ylitöitä, jotta tuotanto saadaan maailmalle.

Tehtaalla koottavilla sängyillä on suuri kysyntä koronaviruksen takia.

Lojerin Kempeleen ja Sastamalan tehtaiden tuotantojohtaja Jukka Suni kiittelee työntekijöitä joustamisesta.

– Hyvin on pystytty vastaamaan kysynnän kasvuun. Huoltohenkilöstöä on tullut kokoonpanotöihin. Kaikki on tehty, että on saatu tätä kapasiteettia nostettua.

Kempeleen tehtaalla robottihitsaajana työskentelevä Pauli Pitkäkangas kertoo, että tiettyjä töitä on paiskittu myös viikonloppuisin.

– On varmistettu sillä, että saadaan sängyt ajallaan valmiiksi. Robottiasemilla alkaa myös vuorotyö, sillä tilauksia on sen verran paljon.

Lojer työllistää Kempeleessä 30, kaikkiaan Suomessa 150.

Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pohjois-Pohjanmaalla.

Juttua korjattu 31.3. kello 16.50: Pauli Pitkäkankaan titteli on robottihitsaaja, ei robottisahaaja.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi.

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä!