Koronavirus panee Tampereelle Pekingistä siirretyn suuren mediatutkijoiden konferenssin suunnitelmat uusiksi jo toistamiseen. Heinäkuun puolessavälissä pidettävä tutkijatapaaminen on päätetty muuttaa verkossa pidettäväksi.

Konferenssin järjestelytoimikunnan puheenjohtaja, emeritusprofessori Kaarle Nordenstreng arvioi Tampereen yliopiston tiedotteessa, että tilaisuudesta tulee luultavasti laajin Suomessa koskaan järjestetty tieteellinen nettikonferenssi.

– Digitaalinen tulevaisuus oli nimetty konferenssin teemaksi jo ennen kuin tieto koronaviruksesta muutti myös konferenssin järjestelyt digitaalisiksi, tiedotteessa sanotaan.

Osallistujia voi olla jopa tuhat

Pekingin konferenssiin oli alustavasti tulossa 1 800 tutkijaa, joista noin 1 000 ehti vahvistaa osallistumisensa myös heinäkuun kokoontumiseen Tampereella.

Nyt nettikonferenssiin odotetaan 500–1 000 osallistujaa jopa 80 maasta.

Osallistujamäärä selviää vasta huhtikuun loppupuolella, kun lopulliset vahvistustiedot tulevat.

Tampereella konferenssi oli tarkoitus pitää Tampereen yliopiston ja Tampere-talon saleissa. Nyt istunnot pidetään virtuaalisissa kokoushuoneissa.