Helsingissä useat ikoniset patsaat ovat saaneet ajan hengelle sopivan ulkoasun. Patsaiden ihmishahmoille on nimittäin asetettu hengityssuojat.
Kasvomaskit olivat ilmestyneet esimerkiksi Aleksanterinkadun ja Mannerheimintien risteyksessä sijaitsevan Kolmen sepän patsaalle.
Lisäksi suojia on muun muassa Kauppatorin kupeessa Havis Amandan eli Mantan patsaalla, Olympiastadionin vieressä Paavo Nurmen patsaalla ja Tähtitorninmäellä Haaksirikkoiset-patsaan päällä.
Patsaiden pukeminen tai koristelu ei ole mitenkään uusi ilmiö. Erityisen kovia on kokenut Mantan patsas, joka esimerkiksi syksyllä sai uutta ilmettä Huuhkajien pelipaidasta. Mantan lakitus vappuna on myös pitkä perinne.
Helsingin kaupungilla tai patsaista vastaavalla Helsingin Taidemuseolla ei ollut ainakaan vielä tiistaina aamupäivällä tietoa patsaille ilmestyneistä hengityssuojista.
Kaupungilta tosin muistutettiin, että patsaille kiipeily ei ole mitenkään suotavaa.
Etenkin yli 100-vuotias Mantan patsas on jo hyvin hauras. Mantan suojelemisesta onkin käyty keskustelua jo pitkään.
Lisätty klo 17.40 juttuun kuvat muista maskitetuista patsaista Helsingin keskustassa.
Lisää aiheesta:
Uusimmat tiedot koronavirustilanteesta Suomessa ja muualla
Uusimmat tiedot koronavirustilanteesta Uudellamaalla