Hämeenkyrön kunnanhallitus päätti maanantai-iltana, että kunta aloittaa yhteistoimintaneuvottelut. Neuvottelut alkavat välittömästi.

Yt-neuvotelujen tarvetta perustellaan sillä, että koronan leviämisen aiheuttaman poikkeustilan vuoksi osassa kunnan toimintoja on liikaa resursseja, ja varsinkin epidemian edetessä on mahdollista, että toisissa toiminnoissa ei ole riittävää resurssia.

Neuvotteluja käydään muun muassa henkilöstön siirtämisestä suljetuista toiminnoista niihin, joissa tekijöiden tarve on lisääntynyt tai lisääntyy. Myös henkilöstön mahdollisuudet tehdä etätyötä selvitetään. Lomautukset ovat mahdollisia.

Tähän asti Hämeenkyrö on suositellut suljettujen ja supistettujen toimintojen henkilöstöä pitämään vuosilomia, säätövapaita ja työaikasaldoja.

Henkilöstön yt-neuvottelut ovat päättäjien listalla maanantaina myös Parkanossa ja Pirkkalassa. Esimerkiksi Nokia on jo aiemmin päättänyt yt-neuvottelujen aloittamisesta.