Pääkaupunkiseudun suuret kaupungit varautuvat siihen, että koronapotilaiden hoidon takia sairaanhoidossa saatetaan tarvita ylimääräisiä tiloja.

Espoon Tilapalvelut-liikelaitoksen toimitusjohtaja Maija Lehtinen kertoo, että kaupungissa on kartoitettu useita vaihtoehtoja pahimman varalle.

– Esimerkiksi Matinkylän terveysasemaa, joka on ollut jonkin aikaa tyhjillään, on valmisteltu. Se on heti käyttöön otettavissa. Sitten Aurorakoti ja Kuusikoti.

Kaupungissa varaudutaan ottamaan käyttöön myös koulujen tiloja.

– Nämä kolme ovat ensisijaisia kohteita ja sitten tarvittaessa kouluja, liikuntasaleja, mitä sieltä nyt sitten tarvitaan, kertoo toimitusjohtaja Lehtinen.

Entiseen vanhainkotiin sijoitetaan 250 potilasta

Vantaa tyhjentää parhaillaan Peijaksen pitkäaikaissairaalapaikkoja.

– Me olemme lähteneet liikkeelle siitä, että Peijaksesta potilaita siirretään tehostettuihin palveluasuntoihin, jotta saadaan sijoja koronapotilaille, kertoo Vantaan apulaiskaupunginjohtaja vs. Anna Cantell-Forsbom.

Kaupunki suunnittelee, että potilaita sijoitetaan kriisin pahetessa Myyrmäessä sijaitsevaan remontissa olevaan entiseen vanhainkotiin.

– Olemme varautuneet sijoittamaan Myyrinkotiin jopa 250 potilasta, kertoo apulaiskaupunginjohtaja Cantell-Forsbom.

Kaupunki aikoo tehdä tarvittaessa myös Itä-Vantaalla Koivukylässä sijaitsevasta terveysasemasta tilapäissairaalan.

Helsinki kartoittaa myös hallivaihtoehtoja pandemiasairaalaksi

Myös Helsinki nostaa sairaaloiden kapasiteettia hoitaa koronapotilaita siirtämällä vähemmän hoitoa tarvitsevia potilaita sairaaloista muihin yksiköihin.

– Siirrämme potilaita sairaaloista seniorikeskuksiin, esimerkiksi Kivelään ja Koskelaan, kertoo Helsingin sairaalan johtajalääkäri Laura Pikkarainen.

Seniorikeskusten kapasiteettia on varauduttu lisäämään johtajalääkäri Pikkaraisen mukaan 25 prosentilla ja tarvittaessa vielä 50 prosentilla.

– Helsingissä on varauduttu 500 potilaan yhtäaikaiseen hoitoon, jos paikat ei riitä perustetaan pandemiasairaala.

Koronapotilaat pyritään Helsingissä ensisijaisesti hoitamaan sairaaloissa, mutta muitakin vaihtoehtoja kaupunki parhaillaan selvittää.

– Olemme kartoittaneet hallivaihtoehtojakin, mutta päätöksiä niistä ei ole vielä tehty, kertoo johtajalääkäri Pikkarainen.

Lue myös:

Messukeskus tarjoaa yli 50 000 neliön tilojaan koronasairaalaksi – Johtajalääkäri: "Ongelma on se, että WC- ja pesutilat ovat kaukana"