Koronavirustilanne on edelleen rauhallinen Ylä-Savossa. Henkilöstöresurssi on tiukilla, mutta se on riittävä. Myös sairaansijat ja osastopaikat riittävät potilaille.
– Meillä ei ole akuuttia hätää tämän kanssa, sanoo Ylä-Savon sote kuntayhtymän johtava lääkäri Anssi Uutela.
Varmistettuja tartuntatapauksia on Ylä-Savossa kymmenen. Sairastuneista osa on sairaalahoidossa, loput sairastavat hyväkuntoisina kotonaan.
– Alkuvaiheessa Ylä-Savossa sairastuneiden tartuntaketju oli sama, mutta tuoreempien tapauksien osalta vaikuttaa sille, että tartunta on saatu esimerkiksi ulkomaanmatkalla, Uutela kertoo.
Viikonloppuna koronavirukseen menehtyi iäkäs ja riskiryhmään kuulunut potilas.
Yksi tartunta todettiin tavallisella osastolla
Sote kuntayhtymän henkilöstöä huolettaa tällä hetkellä se, että yksi todetuista koronavirustartunnoista huomattiin Iisalmen terveyskeskuksen osastolla, joka ei ole eristysosasto.
Tällä hetkellä osa kyseisen osaston henkilökunnasta on karanteenissa ja osa oireettomista käy töissä asianmukaisesti suojautuneena.
Tilanne on saanut aikaan keskustelua suojaimien riittävyydestä. Uutelan mukaan ne riittävät toistaiseksi.
– Toki meillä ei ole tarkkaan tiedossa, milloin uusia suojaimia saadaan ja kuinka pitkään tarve kestää, jonka vuoksi on syytä tarkastella käyttö ja kulutus asianmukaiseksi, Uutela sanoo.
Osa sote-henkilöstöstä ei noudata annettuja ohjeita
Uutela uskoo, että uusia tartuntoja tulee ilmi nyt päivittäin. Siksi nyt olisi erityisen tärkeää noudattaa hallituksen antamia ohjeita.
Tiedossa on, että osa kriittisillä aloilla, kuten tervydenhuollossa, toimivista käyttäytyy vastuuttomasti.
– Olen saanut kuulla, että myös terveydenhuollon henkilöstöllä on erilaisia pienimuotoisia kokoontumisia ja esimerkiksi juhlia on järjestetty, Uutela kertoo.
Kuntayhtymän johtava lääkäri toivoo, että ihmiset ymmärtäisivät tilanteen vakavuuden ja noudattaisivat kokoontumiseen ja liikkumiseen annettuja ohjeita.
– Kun kaikki ihmiset pystyisivät pitämään kontaktit minimissä ja pysymään kotona, on se ainoa tapa jolla voidaan varmistaa sairaansijojen riittävyys ja kapasiteetti, Uutela muistuttaa.
Miten hyvin rajoitukset purevat selviää lähiaikoina.
KYSin infektiolääkäri Irma Koivula uskoo, että nyt käytössä olleet liikkumisen rajoitukset näkyvät koronavirustartuntojen määrässä aikaisintaan ensi viikolla.
– Tällä hetkellä ilmenee vielä tartuntoja, jotka on saatu ennen rajoituksia esimerkiksi Uudeltamaalta, Koivula toteaa.
Lue myös:
Koronatilanne Pohjois-Savossa: Löydät tästä artikkelista Pohjois-Savon koronauutiset 17.12.2021 saakka