Keski-Suomessa on todettu ensimmäinen koronavirukseen kuollut henkilö. Keski-Suomen sairaanhoitopiirin mukaan kuollut oli keski-ikäinen ja kuului riskiryhmään.
Maakunnassa ensimmäinen testein varmistettu koronavirustartunta todettiin 9. maaliskuuta.
Siitä lähtien tautitapaukset ovat lisääntyneet tasaisesti. Enimmillään tartuntoja on todettu Keski-Suomessa yhdeksän sairastuneen päivävauhtia. Testein vahvistettuja tapauksia on nyt THL:n mukaan Keski-Suomessa 90.
Keski-Suomen sairaanhoitopiiri on raportoinut koronavirukseen sairastuneiden määräksi tähän mennessä 75. Luvussa eivät ole mukana Jämsän ja Kuhmoisten tartunnat, sillä ne kuuluvat Pirkanmaan sairaanhoitopiiriin. Sairaanhoitopiirit eivät kerro kuntakohtaisia lukuja sairastuneista.
Luvut eivät myöskään kerro enää sairastuneiden todellisesta määrästä, sillä kaikkia, joiden epäillään sairastavan koronavirusta ei testata.
Yle Jyväskylän tietojen mukaan tiettävästi ensimmäinen Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä tehohoitoon koronaviruksen vuoksi joutunut on ollut parikymppinen nainen.
Tuoreimmat tiedot Keski-Suomen koronavirustilanteesta voit lukea täältä.