Kainuussa on todettu neljä varmistettua koronavirustartuntaa, selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tartuntatautirekisteristä. Kainuun sotesta kerrotaan, että tartuntojen lukumäärää tai sairaalassa hoidossa olevien määrää ei kerrota julkisuuteen ihmisten yksityisyyden turvaamiseksi.

– Tulokset ilmoitetaan THL:lle, koska näin data on tarkistettua, siinä ei ole inhimillisen virheen mahdollisuutta ja tieto on kaikille samaan aikaan saatavilla. Kun tiedot kerrotaan sairaanhoitopiireittäin, yksilö ei paljastu. Kunnioitamme yksilöllisyyttä kaikessa, sanoo Kainuun soten pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari.

Sotesta muistutetaan, että sosiaalisten kontaktien vähentäminen on nyt tärkeää myös terveille ihmisille, koska siten hidastetaan epidemian leviämistä.

Riskiryhmille ja yli 70-vuotiaille on varattu oma tila Kainuun keskussairaalaan laboratorioajan odotusta varten. Ohjeistus on, ettei laboratorioon pidä tulla flunssaisena. Hoitajat käyttävät suojamaskia ja käsineitä näytteidenotossa. Näillä toimilla pyritään vähentämään erityisesti riskiryhmään kuuluvien tartuntariskiä.

Lisäksi Kainuun sote on avannut maanantaina 30. maaliskuuta sähköpostiosoitteen korona@kainuu.fi koronavirukseen liittyvää kansalaisneuvontaa varten. Sähköpostilla lähetettyihin kysymyksiin vastaavat Kainuun soten asiantuntijat. Sähköposti on tarkoitettu vain kiireettömiä kysymyksiä varten.

Päivitetty 31.3.2020 klo 12.00: Korjattu juttuun, miksi Kainuun sotesta ei kerrota julkisuuteen tartuntojen määrää. Kyse ei ole valtakunnallisesta linjauksesta kuten jutussa aiemmin luki, vaan sairaanhoitopiirit voivat itse päättää tiedottamisestaan. Pandemiapäällikön kommentti lisätty juttuun.

Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi.

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä!