Jyväskylän Hippoksen rakentaminen lykkääntynee. Valtava liikuntakokonaisuus rakennetaan pääosin yksityisellä rahalla, ja rahoitusneuvottelut ovat hankaloituneet koronaviruksen vuoksi.

– Koronavirus on aiheuttanut rahoitusmarkkinoilla poikkeuksellisen häiriön. Rahoituksen saaminen ei aikaisemminkaan ollut helppoa, mutta nyt se on entistä vaikeampaa, sanoo Jyväskylän kaupunginjohtaja Timo Koivisto.

Hippoksen rakentamisen aloitus on siirtynyt useampaan otteeseen. Viime keväänä arvio oli, että rakentaminen olisi jo alkanut. Siitä aikataulu myöhentyi ensi syksyyn, ja nyt se lykkääntynee edelleen.

– Hyvin mahdollista on, että tästä aikataulusta joudutaan tinkimään, Koivisto sanoo.

Kaupungin puolesta rakentamisen voisi aloittaa pikaisesti, mutta ei ilman rahoittajaa. Kaupunki on useaan otteeseen todennut, että se ei ole Hipposta omalla rahalla rakentamassa.

Hankkeen päärahoittajaksi kaavailtu Fennia Varainhoito vetäytyi hankkeesta tasan vuosi sitten, eikä uutta rahoittajaa ole löytynyt.

– Todennäköisesti joudumme arvioimaan hankkeen rahoitusrakennetta ja sisältöäkin uusiksi, sanoo Koivisto.

Perustarve Hippoksen rakentamiselle ei ole kadonnut. Alueen liikuntatilat ovat perusteellisen peruskorjauksen tarpeessa.