Suomessakin kaupitellaan "ihmetuotteita" ja markkinoidaan liioitelluin terveysväittämin koronavirustilanteen yllyttämänä. Samalla tavallisempien tuotteiden, kuten pesuaineiden, hintoja on nostettu tai kuluttajia saatetaan painostaa vauhdittamaan ostopäätöstä. Näin kertoo kuluttaja-asiamies.
Kilpailu- ja kuluttajaviraston julkaisemassa tiedotteessa kerrotaan eri EU-maiden kuluttajaviranomaisten ryhtyneen yhdessä toimiin estääkseen koronavirusta hyödyntäviä huijausyrityksiä. Mukana on myös EU-komissio, joka on vaatinut jo suurilta markkinoijilta yhteistyötä asiassa. Osa verkon kauppa-alustoja, kuten Facebook ja Google, ovat KKV:n mukaan ryhtyneet toimiin jo vapaaehtoisesti. Suomalainen Tori.fi on myös kertonut estävänsä kaikki koronavirukseen liittyvät ilmoitukset verkkosivuiltaan.
Kuluttaja-asiamies muistuttaa tiedotteessa, että sopimattomat kaupalliset menettelyt ovat kiellettyjä myös aikojen ollessa poikkeukselliset ja että yrittäjien olisi markkinoinnissaan myös syytä kantaa vastuunsa yhteiskunnassa.
– Yritysten on toimittava vastuullisesti eikä käyttää hyväkseen poikkeustilanteeseen liittyvää pelkoa, kuluttaja-asiamies Katri Väänänen painottaa.
Aiemmin myös keskusrikospoliisi sekä kansainvälinen poliisijärjestö Interpol ovat varoittaneet kotiovilla ja internetissä liikkuvista huijareista, jotka ovat hyödyntäneet koronavirustilannetta myymällä muun muassa käsidesejä ja muita tuotteita, joita ei ole.
Lue tästä uusimaat tiedot koronavirustilanteesta.