Hämeenlinnan joukkoliikenteen asiakasmäärät ovat pudonneet noin 70 prosenttia normaaliin verrattuna. Hämeenlinnan joukkoliikennettä ajavan Vekka liikenteen toimitusjohtaja Tomi Vasiljev kertoo, että myös ajossa olevien linja-autojen määrä on pudonnut reilusti alle puoleen.
Syynä asiakasmäärien vähenemiselle ovat koronavirusepidemian vuoksi tehdyt rajoitukset.
Vasiljevin mukaan joukkoliikenteen busseissa on kiinnitetty epidemian alusta alkaen erityistä huomiota hygieniaan.
– Asiakkaita on muun muassa kehotettu välttämään käteisen käyttöä ja suosimaan mobiilimaksamista. Käteisellä matkustavat ovatkin vähentyneet selvästi.
Vasiljev arvioi, että epidemia ei kuitenkaan tule keskeyttämään joukkoliikennettä. Tilanteen kehittymistä seurataan yhdessä liikenteen tilaajien kanssa.
– Emme joudu irtisanomaan ketään epidemian vuoksi. Lisäksi tälle vuodelle suunnitellut noin 3 miljoonan euron investoinnit tullaan tekemään suunnitelmien mukaan.