Kymenlaaksossa on todettu yhdeksän koronavirustartuntaa.
Kymsote varautuu koronaviruksen aiheuttamaan epidemiaan. Varautuminen on aiheuttanut muutoksia Kymsoten palvelujen toiminnassa.
Kymsoten mukaan kymenlaaksolaisten tulee suhtautua vakavasti tilanteeseen ja noudattaa Suomen hallituksen antamia ohjeita ja asetuksia liittyen muun muassa kokoontumiseen, liikkumiseen, fyysisen etäisyyden pitämiseen ja riskiryhmien tapaamiseen. Toimenpiteillä pyritään hidastamaan epidemiaa.
Uudenmaan eristyksellä voi olla vaikutuksia myös kymenlaaksolaisten liikkumiseen. Kymenlaaksolaisia kehotetaan seuraamaan asian vastuuviranomaisten ohjeita liikkumisesta.
Kymsoten johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaa kertoo, että yksi henkilö on sairaalassa tehohoidossa Kymenlaakson keskussairaalassa. Hän oli aikaisemmin valvontatasoisessa hoidossa.
– Kyseessä on sama potilas, mutta hoidon tila on muuttunut raskaammaksi.
Kaksi potilasta näistä yhdeksästä tartunnan saaneesta on puolestaan parantunut koronasta.
Juttua päivitetty 28.3. kello 12.24. Lisätty tieto siitä, että kaksi potilasta on parantunut koronasta ja että yksi henkilö on edelleen sairaalassa tehohoidossa.
Lue myös:
Tuoreimmat koronavirusuutiset Kymenlaaksosta