Koronavirustilanne haittaa Saimaan ammattiopisto Sampon opiskelijoiden valmistumista.
Viimeistä vuottaan opiskelevien tilanne on hankalin, kun ammattitutkintoon kuuluvien näyttöjen antaminen ei kaikilla aloilla onnistu.
Näytöt annetaan tavallisesti siinä yrityksessä, missä opiskelija suorittaa työpaikkakoulutusjaksonsa.
Esimerkiksi Eksote on keskeyttänyt työpaikkakoulutusjaksot ja monet ravintolat on suljettu, mikä merkitsee myös työpaikkaharjoittelun päättymistä tai siirtymistä myöhempään ajankohtaan.
Sampon vararehtori Anne Poutasen mukaan yksittäisille opiskelijoille voidaan järjestää näyttötilaisuuksia koululla.
– Se on poikkeuksellista. Pyrimme mahdollisuuksien mukaan toimimaan siten, ettei opiskelijoiden valmistuminen viivästy, sanoo Poutanen.
Opetus- ja kulttuuriministeriön ohjeistuksen mukaan, kevään tai kesän aikana valmistuvat opiskelijat voivat tarvittaessa tulla koulun tiloihin, esimerkiksi suorittamaan näyttöjä.
Jos pian valmistuvan opiskelijan työssä tapahtuva oppimisjakso päättyy, koulutus voidaan järjestää tarvittaessa Sampon tiloissa, jotta valmistuminen voidaan turvata.
Etelä-Karjalan koronavirustilanteesta voi lukea kootusti täältä.
Tuoreimmat uutiset valtakunnallisesta koronavirustilanteesta kootaan tänne.