Jyväskylän kaupungin sosiaali- ja terveyspalveluita rajataan koronaviruksen leviämisen riskin pienentämiseksi.
Erityisesti riskiryhmään kuuluvien ikäihmisten palveluja rajataan niin, että he saavat tarvittavan hoidon mutta altistuvat mahdollisimman vähän tartunnoille.
Esimerkiksi muistipoliklinikka on toistaiseksi suljettu ja omaishoidon lähihoitajat tekevät vain kaikista kriittisimmät käynnit. Uusista turvapuhelinasennuksista hoidetaan vain todella kiireelliset.
Monet neuvolan, koulu- ja opiskeluterveydenhuollon sekä psykososiaaliset palvelut jatkuvat osittain rajoitetusti.
Kaupunki seuraa tilannetta ja tarpeen vaatiessa palveluita rajataan lisää.
Asiakkaita muistutetaan, että palveluihin kuten esimerkiksi neuvolakäynnille, ei saa tulla sairaana tai edes lievissä flunssaoireissa.
Puhelin- ja etäyhteyspalveluita lisätään kaikissa palveluissa sitä mukaa, kuin se on mahdollista.
Sairaalaan ja muihin terveyspalveluihin saa tulla vain asiakas tai potilas itse. Välttämätön saattohenkilö voi tulla mukaan, mutta muuten saattohenkilökunnan, kuten puolison tai sukulaisen, on jäätävä tilojen ulkopuolelle.
Henkilöt, jotka ovat sairastuneet lieväoireiseen hengitystieinfektioon, voivat jäädä rauhassa kotiin lepäämään.
Jos sairastuneelle tulee vakavia oireita, kuten hengenahdistusta tai yleistila laskee, tulee ottaa yhteyttä kaupungin terveyspalvelujen neuvontanumeroon 014 266 0133. Virka-ajan ulkopuolella otetaan yhteys päivystysapunumeroon 116 117.
Lue myös:
Koronatiedot Keski-Suomesta 17. 12. 2021 saakka