Espoon kaupunginvaltuusto piti juuri tiedotustilaisuuden koronavirustilanteesta.

Kokous jää historiaan, sillä kokoustamassa oli paikan päällä valtuustosalissa vain neljäsosa valtuutetuista. Loput valtuutetuista osallistuvat kokoukseen etäyhteydellä. Tällä pyritään estämään koronaviruksen leviämistä.

Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä kertoi kokouksen aluksi valtuutetuille koronaviruksen mahdollisista vaikutuksista kuntataloudelle. Mäkelän mukaan koronavirusepidemia vaikuttaa muun muassa siihen, että kaupungin menot tulevat kasvamaan budjetoidusta, ja samaan aikaan verotulot tippuvat.

Hankalista talousnäkymistä huolimatta Espoon kaupunki ei toistaseksi lomauta henkilöstöään.