Lapin keskussairaalan infektioylilääkäri Markku Broas on tyytyväinen suurten hiihtokeskusten sulkemispäätökseen ja toivoo, että matkailijat palaisivat mökeiltäänkin kotiseuduilleen. Lapin sairaanhoitopiirissä on vain yhdeksän tehohoitopaikkaa, mikä ei riitä suurten matkailijamäärien hoitamiseen, kun koronaepidemia ehtii pohjoiseen asti.
Hiihtokeskusten toiminnan jatkuminen herätti laajaa huomiota viime viikon lopulla. Viikonloppuna suurin osa laskettelukeskuksista ilmoittikin aikaistavansa päätöstään sulkea rinteet koronaviruksen leviämisen estämiseksi.
Sulkemisilmoitukset ovat jatkuneet tänään, kun esimerkiksi Ylläs ilmoitti sulkevansa myös ladut ja talvipyöräilyreitit.
Hiihtokeskusten sulkemisen myötä ravintolat ja baarit sulkeutuvat ja kokoontumiset niissä jäävät pois. Broas on tähän tyytyväinen, sillä isot kokoontumiset ovat selvä riski. Se nähtiin jo Italian ja Itävallan hiihtokeskuksissa synkällä tavalla.
– On riski tartunnan syntymisestä, jos esimerkiksi samat henkilöt saapuvat hiihtämään pohjoisen hiihtokeskuksiin jotka ovat käyneet siellä [Itävallassa ja Italiassa]. Ja tartuntojahan on jo havaittukin Lapissa.
Lappiin vasta, kun koronatilanne on ohi
Lapissa yksityiset kansalaiset, Lapin kuntajohtajat ja jopa Lapin matkailumarkkinointiyhtiö House of Lapland ovat kehottaneet (Twitter) ihmisiä perumaan tai keskeyttämään Lapin lomansa poikkeusolojen vuoksi. Myös Lapin poliisilaitos otti asiaan kantaa Twitterissä viikonloppuna.
Vielä viikonloppuna isot autojonot saapuivat etelästä pohjoiseen kohti Lapin hiihtokeskuksia ja mökkikyliä. Lapin keskussairaalassa yhdytään yleiseen mielipiteeseen, että maakuntamatkailua Lappiin täytyisi välttää.
– Suosittelemme, että mökkeilevät ihmiset palaisivat koteihinsa ja näin sosiaaliset lähikontaktit putoaisivat minimiin, sanoo infektioylilääkäri Markku Broas.
Hallitukselta on odotettu ilmoitusta tiukemmista liikkumisrajoituksista. Vielä maanantaina niistä ei kerrottu, mutta pääministeri Sanna Marin (sd.) kertoi rajoitusten olevan valmistelussa.
Monissa maissa liikkumista on jo rajoitettu monin tavoin.
Muutamia Levin alueelta tulleita testattu
Koronavirusepidemia ei vielä ole ehtinyt Lappiin, vaikka tiedossa onkin jo tartuntaketjuja, joissa Lapissa lomailleet ovat saaneet koronatartunnan Levin alueella.
Infektioylilääkäri Markku Broaksen mukaan Lapin keskussairaalassa on tällä hetkellä yhdeksän tehohoitopaikkaa. Määrä voidaan nostaa enimmillään 30:een, mutta se edellyttää esimerkiksi heräämöjen ja leikkaussalien varustamista teho-osastoiksi.
– Hengityskoneita meillä on, mutta riittääkö henkilöstö? Se on kysymys, Broas sanoo.
Tällä hetkellä etelästä pohjoiseen saapuvien ja toisaalta Levin alueella oleskelleiden henkilöiden testaamista pohditaan, jos he ovat sairastuneet hengitystieinfektioon.
– Viikonloppunakin olemme testanneet muutamia Levin alueelta tulleita. He ovat olleet joko sieltä päin kotoisin tai työskentelevät Levillä, Broas sanoo.
Nyt Lapissa testataan ihmiset, jotka joutuvat sairaalaan hengitystieinfektion vuoksi, kriittisissä toiminnoissa olevat hoitajat ja lääkärit sekä ulkomailta saapuvat suomalaiset, joita tällä hetkellä aiempia ruuhkia vähemmän.
– Yhtä lailla Helsingistä Lappiin saapuva hengitystieoireinen on testattava koronaviruksen vuoksi, miettii Broas.
Koronavirustestejä otetaan edelleen tarpeeseen nähden liian vähän, kapasiteetti ei ole Lapin keskussairaalan infektioylilääkäri Markku Broaksen mukaan vaaditulla tasolla.
– Näytteenotto on meillä ja koko Suomessa pullonkaula. Kapasiteettia on liian vähän, mutta koko ajan etsitään parannuksia. Nyt näytteitä otetaan noin 15–20 kappaletta vuorokaudessa.
Broaksen mukaan hengitystieoireisten potilaiden määrä ei ole kasvanut ainakaan vielä viikonlopun jäljiltä Lapin keskussairaalassa.
Lue myös:
Lapin hiihtokeskuksissa ainakin kaksi koronatartuntaketjua, Levillä käyneet lääkärit karanteenissa, useimmat Pohjois-Suomen laskettelukeskukset suljetaan
Mistä kumpuaa kapina ja välinpitämättömyys koronarajoituksia vastaan? Näin terveyspsykologi ja kriisitutkija vastaavat