Kainuussa pitää tällä hetkellä suhtautua jokaiseen hengitystieinfektioon kuin koronavirukseen. Infektiosairauksien erikoislääkäri Olli-Pekka Koukkari ohjeistaakin hengitystieinfektioista kärsiviä ihmisiä pysymään kotona ja erossa muista.
– Testauskaan ei ole niin avainasemassa kuin kansalaistottelevaisuus.
Kainuussa ei ole todennettua koronatapausta, testitulosten saamisessa on Koukkarin arvioiden mukaan 4–5 päivän viive. Valtaosa kainuulaisten testeistä tutkitaan Helsingissä ja osa Oulussa.
Kainuussa on tehty nyt yhteensä 100 koronavirustestiä.
Koronatartuntoja, jotka eivät ole vaatineet yhteydenottjoa terveydenhuoltoon on erittäin todennäköisesti myös Kainuussa, kertoo Kainuun sote pandemiatiedotteessaan.
Sotesta muistutetaan, että valtakunnallisia ohjeita lähikontaktien välttämisestä on syytä noudattaa, jotta tauti ei leviäisi ja riskiryhmiin kuuluvat eivät vaarantuisi.
Lähipäivinä Kainuuseenkin on odotettavissa matkailijoita ja mökkiläisiä. Kainuun soten mukaan heidän hoitamiseensa ei ole valmiutta, eikä siihen voida varautuakaan. Vaarana onkin, että muualta tulevien matkailijoiden mukana tulee myös koronavirustartuntoja.
Kainuun sote pyytää keskeyttämään vapaa-ajan matkailun Kainuuseen pandemian ajaksi.
Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.
Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi.
Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä!