Satakunnan työttömyysluvut muuttuvat nopeasti huonommiksi koronaviruksen vuoksi, ennakoidaan Satakunnan te-toimistosta.
Maakunnan yritykset ovat antaneet lyhyessä ajassa runsaasti lomautusilmoituksia, kun niiden liiketoiminta on ajautunut kestämättömään tilanteeseen. Lomautetut lasketaan mukaan työttömiin.
Ilmoituksia kaikilta aloilta
Satakunnan te-toimistoon oli perjantai-iltapäivään mennessä tullut yli 80 yritykseltä ilmoituksia ja varoituksia lomautuksista tai esitys yt-neuvotteluista. Niiden piirissä on lähes 2 000 työntekijää.
Todellisuudessa lomautuksiin ajautuvia yrityksiä on enemmän.
– Kaikki yritykset eivät ole ilmoittaneet meille yt-tilanteistaan, koska ilmoitusvelvoite koskee yli 20 hengen yrityksiä, sanoo johtaja Juhani Sundell Satakunnan työvoima- ja elinkeinotoimistosta.
Ilmoituksia on tullut kaikilta toimialoilta.
– Ne painottuvat toistaiseksi ravitsemustoimintaan, vähittäiskauppaan ja matkailualaan. Vaikeuksissa ovat luonnollisesti palveluyritykset, joissa ollaan lähikontaktissa asiakkaiden kanssa.
Koko maahan verrattuna parempi tilanne
Muu kuin koronasta johtuva työttömyys ei vielä ole erityisemmin lisääntynyt.
– Sekin tulee varmuudella vaikeutumaan lähikuukausina. Kuinka paljon, se on kiinni epidemian laajuudesta ja kestosta.
Satakunnassa lomautusilmoituksia on Sundellin mukana tullut suhteellisesti vähemmän kuin koko maassa.
Lomautuksiin johtavien yt-neuvottelujen piirissä on koko massa jo noin 100 000 henkilöä.