Iranin televisio on välittänyt kuvaa hallituksen kokouksesta, jossa silminnähden flunssainen ja yskivä presidentti Hassan Ruhani ilmoitti uusista toimista koronaviruksen leviämistä vastaan.
Ruhani lupasi myös, että rajoitukset ihmisten liikkumiselle olisivat voimassa enää kaksi-kolme viikkoa. Samalla hän syytti vastavallankumouksellisia talouden tuhoamisyrityksistä.
Ministerit kuuntelivat presidentin puhetta ja yskimistä hengityssuojaimet kasvoillaan. Osalla oli myös hansikkaat. Ainoastaan presidentillä ei ollut kumpiakaan.
Iranin valtiontelevisiossa ihmisiä kannustettiin tekemään ostoksia verkossa ja pysymään muuten kotonaan.
Maan terveysministeri vaati myös ihmisiä pysymään poissa eilen alkaneesta iranilaisen uudenvuoden vietosta. Uuden vuoden juhlallisuuksiin liittyy myös useita vapaapäivä, jolloin ihmiset ovat matkustaneet ja tavanneet sukulaisiaan.
Terveysministerin mukaan epidemia voi kiihtyä entisestään, jos ihmiset eivät malta pysyä kotonaan.
Iranissa jo 26 600:lla ihmisellä on todettu koronatartunta. Heistä yli 1500 on menehtynyt.
Neljä päivää sitten maan korkeimman uskonnollisen neuvoston jäsen, 78-vuotias Hashem Bathai Golpayegania menehtyi virukseen. Myös useita muita maan korkeimman johdon jäseniä on sairastunut.
Lue lisää aiheesta:
"Koko kaupunki haisee kuin ruumishuone" – Iran kamppailee kestokykynsä rajoilla koronavirusepidemiaa vastaan ja pyytää apua ulkomailta