Suomen Punainen Risti on lähtenyt vastaamaan keskussairaaloiden pyyntöihin hätäapuyksiköistä. Tänään on pystytetty Kanta-Hämeen keskussairaalan ensiavun pihalle telttayksikkö. Yleensä maailman katastrofeissa käytetty niin sanottu Triage-yksikkö on tarkoitettu hoidon kiireellisyyden arviointiin ruuhkatilanteessa.
SPR:n telttoja on pystytetty jo myös muualle Suomeen, kuten Hyvinkään sairaalan käyttöön eilen torstaina.
– Varaudumme lisääntyvään koronavirusepidemian aiheuttamaan potilasmäärään. Potilasarvioita tehdään jo ulko-ovella. Teltat otetaan käyttöön, kun tilanne sitä edellyttää. Olemme kiitollisia Suomen Punaiselle Ristille avusta, kertoo ylilääkäri, akuuttilääketieteen professori Ari Palomäki Hämeenlinnasta.
Telttayksikön pohjana on SPR:n suunnittelema evakuointikeskus. Punaisella Ristillä on valmius lähettää useita samanlaisia yksiköitä koko Suomen alueelle.
– Pohjana on suunnittelemamme evakuointikeskus, joka nyt muokataan vastaamaan Kanta-Hämeen keskussairaalan tarpeita, kertoo Punaisen Ristin ERU-koordinaattori Virpi Teinilä.
Teltta sopii Suomen oloihin
Punaisen Ristin mukaan monet sairaanhoitopiirit ovat varautumassa ennakkoon ja pyynnöt ovat tulleet keskussairaaloilta. Telttoja ei oteta käyttöön välittömästi, mutta ne mahdollistavat potilaille turvallisemman toiminnan ruuhkatilanteessa.
Suomen sääoloihin sopivat metallirunkoiset kangasteltat pystytään yhdistämään toisiinsa ja kalusto on suunniteltu avunsaajien tarpeisiin. Niissä on lämmitys ja sähköt.
– Pyrimme kaikin keinoin estämään taudin leviämisen potilaisiimme ja henkilökuntaamme. Hengitysoireista kärsivät potilaat haastatellaan tarkkaan ja heidät ohjataan muista erilleen, Palomäki kertoo suunnitelmista.
Lue lisää: Näin toimit, jos epäilet koronavirustartuntaa