Huoltoyhtiöt ja isännöitsijät ovat jakaneet taloyhtiöiden ilmoitustauluille, yhteisiin tiloihin ja roskakatoksiin ohjeistuksia poikkeustilanteesta.
Esimerkiksi hissin nappuloiden ja kaiteiden koskettelua paljain käsin kehotetaan välttämään.
– Me kuitenkin desinfioimme tiiviisti näitä ja myös muita kosketeltavia pintoja, sanoo aluejohtaja Arttu Ojala kiinteistöhuoltaja TL-Maint Jyväskylästä.
Uusi ohjeistus suosittaa myös laittamaan esimerkiksi nenäliinat kuivajätteisiin. Tähän asti nenäliinat on voinut laittaa biojätteen sekaan. Jätehuolto kuuluu yhteiskunnallisesti kriittisiin aloihin.
Mikäli huoltoyhtiön pitää käydä asunnossa, sen tulee saada tieto sisällä mahdollisesti sairaana tai karanteenissa olevista henkilöistä.
Monet keskitetyt huoltotoimet ovat nyt myös tauolla ja taloyhtiöissä hoidetaan vain välttämättömimmät hätätyöt.
– Keskitettyjä töitä, kuten vesikalusteiden tarkastuksia tai suodattimien vaihtoja ei nyt tehdä ainakaan 13.4. saakka, Ojala vahvistaa.
Lue myös:
Nenäliinoja ei saa enää laittaa biojätteeseen – korona tuo jätteiden lajitteluun uudet ohjeet
Koronatiedot Keski-Suomesta 17. 12. 2021 saakka
Lue tästä kaikki tuoreimmat tiedot koronaviruksesta