– Voinks mä äiti eka vähän pelaa?

Tätä lausetta ei etäkouluaamuna kannata Miira Väänäsen mukaan ottaa kuuleviin korviinsa.

– Jos lapsille antaa ensin peliaikaa ja sitten vasta ryhtyy kouluhommiin, niin silloin ei onnistu mikään ja homma leviää totaalisesti, sanoo etäkoulua muutaman päivän 9-vuotiaalle Alinalle ja 10-vuotiaalle Leeville vetänyt Väänänen.

Molemmilla Väänäsen kouluikäisillä lapsilla on koulun käyntiin lisäapuja tuova erityisen tuen päätös muun muassa aistisääntelyn pulmien ja ylivilkkauden vuoksi. Koronaepidemian mukanaan tuomat rajoitukset siirsivät silti heidätkin etäopetukseen.

Keskiviikkona koulusta alkoi helsinkiläiseen Väänästen perheeseen tipahdella ohjeita kodin ja koulun sähköisen yhteydenpitojärjestelmän Wilman kautta.

– Saimme tietoa siitä, miten opiskelun on tarkoitus kotioloissa sujua. Opettaja on luvannut, että jos tulee pulmia, häneen voi olla yhteydessä chat-palveluiden välityksellä ja soittaakin saa.

Väänäsen omat ammattikorkeakouluopinnot jatkuvat myös etänä koulun sulkeuduttua. Etäkoulun harjoitteluun osallistuu nyt usein innokkaasti siis myös päiväkodista kotihoitoon jäänyt 3-vuotias Sofia-tyttö.

Etäkoulussa on ensipäivien kokemuksella perheenäidin mukaan hyvät ja huonot puolensa.

– Eilen oli ihan suoraan sanottuna kamala päivä. Hiukan helpotti kun lapset pääsivät kaksin ulos leikkimään.

– Tänään puolestaan sujui jo paljon paremmin, Leevikin teki tehtävät yhdessä hujauksessa ja päästiin jo aamupäivälle ulkoilemaan aurinkoiseen säähän koko perheen voimin, Väänänen kertoo torstai-iltana.

Äidin mukaan sekä Alina että Leevi kuormittuvat normaalista koulupäivän hälinästä melko paljon, joka näkyy iltaisin kotona, joten sikäli kodin vähäinen ärsykemäärä on myös helpottanut oloa.

– Lapset tulivat myös lukeneeksi koulumatkoilla iltapäivälehtien koronasta kertovia lööppejä viime päivinä ja pelko yleistä tilannetta kohtaan kasvoi. Kotona on helpompi kontrolloida sitä, mitä päästää lapsille läpi.

– Kun kouluelämästä poissaolo alkaa pikkuhiljaa näkyä lasten kuormituksen hälvenemisenä ja päästään kiinni rutiineihin, niin varmasti paljon uutta ja opettavaistakin tämä etäkoulu voi tuoda mukanaan, Väänänen uskoo.

"Nyt ei olla lomalla, kotilukujärjestystä tarvitaan"

Koulujen lähiopetuksesta luopumisen selvittyä Väänänen kertoo ensi töikseen tehneensä lapsille selväksi, että nyt kyseessä ei ole loma.

– Hiukan normaalia rennommin aloitamme aamun, mutta jonkinlainen lukujärjestys pitää olla taukoineen ja liikuntahetkineen, muuten menee hulinaksi. Vaikka olisi äitinä itse miten huono organisoimaan, niin tällä hetkellä on vaan pakko.

– Selvintä olisi, jos koululta tulisi ohjeet, mitä minäkin päivänä kustakin aineesta luetaan ja mitä tehtäviä tehtäväkirjasta tehdään. Sekavuutta aiheuttaa se, kun osa asioista on digitaalisessa muodossa ja osa kirjoissa, Väänänen arvioi.

Koulun ohjeista huolimatta äidin on otettava kotona opettajan roolia. Väänänen sanoo, että etenkin matematiikan opetus on ottanut koville ihmiseltä, jolla ei ole opettajankoulutusta.

– Vaikka itse osaa laskea ihan hyvin, on laskutaidon opetus toinen juttu. On tullut vaihdettua murtolukujen supistamisesta aika nopeasti lennossa englantiin, hän naurahtaa.

Väänäsen mielestä lapsille haastavinta vaikuttaa olevan se, että nyt äitiä pitäisikin kuunnella opettajan kaltaisena auktoriteettina.

– Jos vihko repeytyy kiukunpuuskassa, niin sitten ei auta muu kuin tauko ja lähtö ulos happihyppelylle. Huumorilla tästä vaan on mentävä ja se helpottaa kun tietää, ettei ole ainut samassa tilanteessa. Paljon tukea löytyy netin vertaisryhmistä, hän sanoo.

Vaikka valmiuslain myötä tulleet rajoitukset välillä tuntuvatkin rankoilta, Väänäsen perheessä on päätetty pitää tiukkaa linjaa ja toimia ohjeiden mukaan, jotta tautitapaukset saataisiin kuriin. Kavereita ei nyt tavata ja äiti juttelee tuttaviensa kanssa puhelimen välityksellä tai parvekkeelta käsin, siten että tuttava seisoo kadulla.

Leevin mielestä rajoituksissa tylsintä on juuri se, ettei saa puuhailla kavereiden kanssa. Alinasta taas etäkoulussa on kivaa, kun apua tarvitessaan ei joudu odottamaan vuoroaan pitkään, kuten koulussa.

– Äiti tulee heti auttamaan kun pyydän, koulussa opettaja ei usein ehdi, Alina sanoo.

Sofia ihmettelee kun lattialeikit äidin kanssa keskeytyvät jatkuvasti, mutta naureskellen yrittää roikkua äidin reidessä, kun äiti säntäilee Leevin ja Alinan huoneiden välillä aina kun avunpyyntökutsu kuuluu.

Alkuviikosta monissa perheissä oli epäselvyyttä siitä, keitä oikeus lähiopetukseen koskee.

Puolivälissä viikkoa opetusministeri Li Andersson (vas.) linjasi tiedotustilaisuudessa, että oikeus lähiopetukseen on vain niillä erityisen tuen päätöksen saaneilla lapsilla, joiden vanhemmat työskentelevät yhteiskunnan kannalta kriittisillä aloilla.

Lähiopetukseen ovat lisäksi oikeutettuja lapset, joilla on pidennetty oppivelvollisuus, riippumatta siitä, millä alalla vanhemmat ovat töissä.

Opetushallituksen sivuilta voi käydä lukemassa lisää valmiuslain tuomista muutoksista perusopetukseen.

Lue lisää:

Uusimmat tiedot koronaviruksesta: Husissa tartunta lasten syöpä- ja elinsiirto-osaston hoitajalla, THL: Epidemian huippu ei ole tiedossa, Suomessa todettu 400 tartuntaa

Riittävätkö Kelan rahat koronakriisissä? Miten käy sairauspäivärahojen ja toimeentulotuen? Viisi kysymystä ja vastausta

Voiko hengityssuojaimen desinfioida uunissa? Uskallanko ilmoittautua jumpparyhmään syksyksi? Tässä vastaukset yli 130 koronakysymykseen

Miksi juuri koronavirus sulkee valtioiden rajat ja ihmiset koteihinsa? Professorit kertovat, mikä tekee tästä pandemiasta erityisen