Korkeakoulujen yhteishaku on alkanut tänään. Itä-Suomen yliopistossa hakukohteita on noin 130 ja yliopistoon valitaan suunnilleen 2 600 uutta opiskelijaa.

Savonia-ammattikorkeakoulussa on tarjolla runsaat 1 700 aloituspaikkaa yli 40 hakukohteessa.

Tänä keväänä tulee voimaan uudistus, jossa todistusvalinnasta tulee pääväylä korkeakouluun.

Valintakoekin on kuitenkin yhä käytössä. Koronavirus voi tuoda erityisjärjestelyitä kokeisiin, joista yliopistot tiedottavat yhteisesti.

Koronavirus huomioidaan valintakokeissa

Itä-Suomen yliopisto valitsee tänä keväänä viisi julkisoikeuden opiskelijaa etäyhteydellä tehtävän valintakokeen perusteella. Yliopiston mukaan kokeilun jälkeen katsotaan, voiko etävalintaa käyttää laajemminkin.

Ammattikorkeakoulut puolestaan peruivat kevään ensimmäiseen yhteishakuun liittyvät valintakokeet. Tänään käynnistyi kevään toinen yhteishaku ammattikorkeakouluihin.

Yhteishaku päättyy 1. huhtikuuta. Yhteishaun tulokset julkistetaan 8. heinäkuuta mennessä.

Lue myös:

Ammattikorkeakoulut peruvat huhtikuun pääsykokeet koronan vuoksi – tilalle valintatehtäviä verkossa, todistusvalinta pääväylä

"Koronavarma" pääsykoe – Itä-Suomen yliopisto valitsee opiskelijoita etäpääsykokeella

Yliopistojen pääsykokeet eivät näillä näkymin ole vaarassa – koronavirus otetaan huomioon valintakoetiloissa

Oletko hakemassa yliopistoon tai ammattikorkeakouluun? Näin opiskelupaikkojen saajat nyt valitaan