Etelä-Karjalan yrityksistä yli puolet arvioi koronaviruksen vaikuttavan jo nyt kielteisesti heidän liiketoimintaansa.

Etelä-Karjalan kauppakamari kysyi tämän viikon alussa eteläkarjalaisilta yrityksiltä koronatilanteen vaikutuksista yritystoimintaan.

Kyselyyn vastasi 84 yrityksen edustajaa eri toimialoilta ja erisuuruisista yrityksistä.

Kyselyn vastauksista käy ilmi, että koronavirus vaikuttaa tai tulee vaikuttamaan jollakin tavoin lähes kaikkiin eteläkarjalaisiin yrityksiin.

Kolmannes vastaajista kertoo yrityksen konkurssiriskin kohonneen.

Vaikeasta tilanteesta selviytyäkseen eteläkarjalaiset yritykset toivovat muun muassa verojen ja työnantajamaksujen maksuaikojen pidentämistä sekä nopeita rahoitusinstrumentteja kassakriisien varalle. Rahoitusinstrumentti on mikä tahansa omaisuuserä tai -ryhmä, jolla voidaan käydä kauppaa.

Kysely tehtiin viikon 12 alussa eli 16.-17. maaliskuuta.