Rajaliikenne hiljenee lähes täysin Venäjän sulkiessa rajansa tiistai-iltana. Esimerkiksi Vartiuksen kansainvälinen rajanylityspaikka hiljenee ensi yönä. Rajan yli kulkevat keskiviikkona vain luvan saaneet ja kotimaahan palaavat.
Koronaviruksen takia suljettava raja on kiinni todennäköisesti ainakin kuukauden.
– Jatkuuko se siitä miten, sitä ei tiedä vielä kukaan, milloin raja aukeaa. Siitä on puhuttu täällä nyt päivittäin, sanoo rajan takana autonsa tankkaamassa käynyt kuhmolainen Matti Kumpulainen.
Rajan sulkeutuminen on puhuttanut rajanylittäjiä viikonlopun ja alkuviikon aikana. Vartiuksen rajavartioaseman päällikkö Mika Kemppaisen mukaan rajanylityspaikan puhelin on soinut lähes taukoamatta, koska kyselijöitä oli maanantaina niin paljon.
– Meille tässä itse asiassa käy niin, että työmäärä lisääntyy. Valmistaudumme auttamaan muita hallintoyksiköitä työpanoksella, joka täältä vapautuu. Lisäksi meidän on huomioitava, että jos omaa väkeämme sairastuu, toimintojen on pyörittävä.
Vartiuksen rajanylityspaikan tuntumassa olevan kahvio Raja-Kontin yrittäjä Pekka Pöllänen kertoo, että väki on liikkunut rajan yli nyt huomattavasti vähemmän kuin aikaisemmin. Rajanylittäjiä ei ole keskiviikosta lähtien lainkaan.
– Tässä tulee kaikenlaiset ajatukset mieleen. Jopa liikkeen sulkeminen, Pöllänen toteaa.
Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi.
Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä!