Helsinki kertoo avaavansa toisen koronaterveysaseman Malmin terveysasemalle. Se avataan ylihuomenna torstaina.
Asiasta kerrottiin tänään tiistaina Helsingin pormestarin Jan Vapaavuoren tiedotustilaisuudessa.
Ensimmäinen koronaterveysasema avattiin eilen maanantaina Laakson terveysasemalle.
Malmilla ja Laaksossa hoidetaan kiireellistä hoitoa vaativia potilaita, jotka kärsivät ylähengitystieinfektion oireista. Malmin terveysasema on kiinni huomenna keskiviikkona, jotta tarvittavat muutostyöt saadaan tehtyä.
Ylähengitystieoireista kärsiviä potilaita hoidetaan Helsingissä torstaista alkaen siis vain Malmin ja Laakson koronaterveysasemilla.
Ne palvelevat arkisin kello 8–18 välillä. Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen toimialajohtaja Juha Jolkkonen toteaa, että koronaterveysasemien aukioloaikoja ollaan valmiita tarvittaessa myös laajentamaan.
– On tärkeää muistaa, että lievissä ylähengitystieoireissa ei tarvitse hakeutua hoitoon, Jolkkonen muistutti.
Kaupunki lisää neuvontapalveluja ikääntyneille
Kaupunki on myös lisännyt seniori-infon vastaajamäärää, jotta ikääntyneiden ja heidän läheistensä kysymyksiin ja tarpeisiin pystytään vastaamaan poikkeusoloissa.
Seniori-infon aukioloaikaa on myös laajennettu, ja se palvelee arkisin kello 9–18 välillä.
Kaupunki kertoo myös supistavansa kiireettömiä sosiaali- ja terveyspalveluja ja kieltävänsä vierailut sairaaloissa sekä kaikissa asumispalveluissa riskiryhmien suojelemiseksi.
Jolkkosen mukaan kaupunki haluaa suojella erityisesti yli 70-vuotiaita. Heitä kehotetaankin välttämään kontaktia muiden ihmisten kanssa.
Jolkkonen kuitenkin painotti, ettei ikääntyneiden pidä jäädä kotiensa vangeiksi vaan esimerkiksi ulkoilu on edelleen mahdollista.
– Omaisten ja läheisten rooli on nyt erityisen tärkeä. Vaikka yli 70-vuotiaita ei pidä tavata, heihin on syytä olla seuraavina viikkoina tiiviisti yhteydessä esimerkiksi puhelimitse, Jolkkonen totesi tiedotustilaisuudessa.
Yle näytti Helsingin pormestarin tiedotustilaisuuden suorana. Voit katsoa sen tämän artikkelin pääkuvan kautta tai Yle Areenasta.