Kainuussa tehdään koronavirustestejä, vahvistaa NordLabin Kajaanin aluelaboratorion johtaja Heikki Aaltonen. Hän siis torppaa muun muassa sosiaalisessa mediassa liikkuneet huhut siitä, ettei Kainuussa testattaisi ihmisiä kuten muualla maassa.

– Kovin pikaista testiä ei ole vielä olemassa. Teemme testejä juuri niin kuin infektiotorjuntayksikkö ja infektiolääkäri ovat ohjeistaneet, eli testejä tehdään oikeasti ja ne lähtevät meiltä eteenpäin, Aaltonen sanoo.

Tällä hetkellä Kainuussa otetut näytteet lähetetään katsottavaksi kahden tunnin päähän Ouluun. Osa näytteistä tutkitaan Turussa, koska yliopistosairaaloiden työkuormaa on jaettu. Näytteet testataan yliopistosairaaloissa, mutta se on laajenemassa kaikkiin keskussairaaloihin.

– Testit tehdään kaikista, joista pyydetään. Mikäli kyse on esimerkiksi tehopotilaasta, näytteet lähtevät välittömästi eteenpäin taksilla. Valmiutta kasvatetaan koko ajan koko maassa, Aaltonen sanoo.

Lue lisää: Tutkijan ohje: älä anna sen vaikuttaa, vaikka kotiseudullasi ei ole todettu koronaa – kaikkialla samanlaiset riskit

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi.

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä!