Kauppojen hyllyt tyhjenevät vessapaperista, maitojauheesta, jauhelihasta ja säilykkeistä eri puolilla maailmaa. Ihmiset eristäytyvät koteihinsa, halaukset ja koskettelu ovat pannassa, poskisuukoista puhumattakaan. Mutta samaan aikaan viriää myös hyvää.

Kriisin keskellä moni julkisuuden henkilö, raharikas ja aivan tavallinen ihminen avaa lompakkonsa tai antaa aikaansa helpottaakseen tuiki tuntemattomienkin elämää koronaviruksen aiheuttamien ongelmien keskellä.

Koronatestejä Afrikkaan, käsidesiä Ranskaan

Kuten usein aiemminkin poikkeuksellisten kriisien keskellä, jotkut superrikkaat ovat valmiita lahjoittamaan osan varoistaan auttaakseen muita.

Esimerkiksi kiinalaisen verkkokauppajätti Alibaban perustajiin kuuluva miljardööri Jack Ma on lahjoittanut lukuisiin maihin koronaviruksen torjuntaan tarvittavaa välineistöä.

Hänen säätiönsä lahjoittaa jokaiseen Afrikan maahan hengityssuojia, testipakkauksia ja suoja-asuja – kuhunkin 54 maasta 20 000 testipakkausta sekä 1 000 suoja-asua ja 100 000 hengityssuojaa. Säätiö auttaa myös paikallisia terveysalan tahoja verkko-opetusmateriaalin tuottamisessa.

Jo aiemmin Ma on luvannut vastaavia lahjoituksia Yhdysvaltoihin, ja suunnitteilla on lahjoituksia Eurooppaan ja Iraniin, kertoo uutiskanava CNN.

Myös muoti- ja kosmetiikkajätit ovat tukeneet koronaepidemian vastaista työtä.

Esimerkiksi muotitalo Versacen pääsuunnittelija ja varajohtaja Donatella Versace sekä hänen tyttärensä Allegra Versace Beck ovat lahjoittaneet 200 000 euroa milanolaiselle sairaalalle.

Hajuvesiä valmistavan Luis Vuittonin omistajayhtiö LVMH on puolestaan ilmoittanut vastaavansa Ranskan käsidesipulaan ryhtymällä valmistamaan käsidesejä kolmessa hajuvesiä normaalisti valmistavassa tehtaassa.

Jo tällä viikolla on tarkoitus valmistaa 12 tonnia käsidesiä, ja aineet lahjoitetaan ilmaiseksi terveydenhuoltoon, kertoo muun muassa uutiskanava France 24.

NBA-urheilijoilta rahaa pelihallien työntekijöiden palkkoihin

Lukuisat hyväpalkkaiset urheilijat ovat niin ikään lahjoittaneet rahaa muun muassa viruksesta taloudellisesti kärsivien auttamiseen.

Joukossa ovat NBA-seura Warriorsin omistajat, valmentajat ja pelaajat. He ovat perustaneet rahaston niiden kotiareenansa Chase Centerin työntekijöiden avustamiseen, jotka kärsivät koripallo-ottelujen pelaamatta jäämisestä. Rahastoon on kertynyt lahjoituksia jo miljoona dollaria.

Warriorsilla työskentelee pelien aikana yhteensä yli tuhat osa-aikaista työntekijää eri tehtävissä, seura tviittaa.

Saippuaa ja vessapaperia

Käynnissä on myös monia keräyksiä apua tarvitsevien hyväksi. Yksi rahankerääjistä on brittiläinen hyväntekeväisyysjärjestö Beaty Banks, joka toimittaa vähävaraisille perushygieniatuotteita motolla "puhtaus on ihmisoikeus".

Nyt se kerää internetissä rahaa auttaakseen muun muassa niitä brittejä, joilla ei ole varaa ostaa käsidesiä ja saippuaa virustartunnalta suojautuakseen.

Lahjoittaminen ei kuitenkaan aina vaadi järjestöä tai isoa rahapussia. 7-vuotias brittipoika Jimmy-Dean Hudson sai hamstrauksen tyhjentämistä vessapaperihyllyistä idean auttaa niitä, joiden on vaikea käydä ostoksilla.

Hudson osti taskurahoillaan 60–70 rullaa vessapaperia ja kiersi naapurustossa lahjoittamassa niitä iäkkäille tarvitsijoille.

Naapuriapua tarjotaan netissä ja ilmoitustauluilla

Yksi jos toinenkin on saanut tuttaviltaan viestejä, joissa tarjotaan kaupassakäynti- ja muuta apua tarvitseville. Kriisi on kuitenkin saanut monet huolestumaan myös eristykseen joutuneista tuntemattomista.

Sosiaaliseen mediaan on perustettu lukuisia paikallisia avustusrenkaita, joilta voi pyytää apua. Esimerkiksi BBC:n Facebookilta saaman maanantaisen tiedon mukaan yli 200 000 brittiä oli mukana apua tarjoavissa ryhmissä, joita on jo yli 300.

Kaikki eivät kuitenkaan pysty löytämään apua internetin kautta, joten ihmiset tarjoavat naapureilleen apua myös perinteisesti pudottamalla lapun postilaatikosta tai kinnittämällä sen taloyhtiön ilmoitustaululle.

Esimerkiksi Twitter-käyttäjä MSCoonan kertoo jakaneensa poikansa kanssa iäkkäille naapureille kirjeitä, jotta nämä tietäisivät, että lähellä on ihmisiä, jotka voivat auttaa.

– Nyt on tärkeämpää kuin koskaan osoittaa ystävällisyyttä ja myötätuntoa, hän tviittaa.

Myös järjestöt ovat laatineet vastaavia kaavakkeita, kuten brittiläinen musliminaisten Ahmadiyya-yhdistys:

Suomessakin on lukuisia naapuriapuryhmiä muun muassa Facebookissa sekä jaettavaksi tarkoitettuja lomakemalleja. Yhden tällaisen on laatinut Oona Hagman:

Vapaaehtoisapua kaipaa myös osa viranomaisista. Saksassa puolustusvoimien pyyntöön löytää terveydenhuollon vapaaehtoisia on tähän mennessä vastannut yli 700 ihmistä, kertoo uutiskanava CNBC.

Belgiassa puolestaan sosiaalisen hyvinvoinnin keskus CPAS on pyytänyt apua lapsilta. Heitä pyydetään ilahduttamaan laitoksiin eristettyjä vanhuksia piirtämällä näille, kertoo uutissivusto DH.

Lohtua ja ajanvietettä

Osa julkisuuden henkilöistäkin lahjoittaa aikaa. Esimerkiksi yhdysvaltalaiset näyttelijät Amy Adams, Josh Gad ja Jennifer Garner lukevat tarinoita sosiaalisessa mediassa julkaistavilla videoilla, kirjoittaa muun muassa The Los Ageles Times -lehti.

– Yritän vain tehdä osani auttaakseni sinua ja lapsiasi pysymään (jossain määrin) järjissään? Nähdään illalla! tviittasi tiistaina Gad, joka on antanut äänensä muun muassa Frozen-elokuvan Olofille.

Kirjailija Sofi Oksanenkin on innostunut helpottamaan koronaviruksen takia kotiin jumiutuneiden elämää monin tavoin. Hän lupaa vastata Instagramissa tämän viikon tiistai- ja torstai-iltoina oppilaiden kirjallisuuteen liittyviin koulutehtäviin. Lisäksi luvassa on koronaruokakurssi sekä lukuvinkkivideo.

Aiheesta voi keskustella torstaihin kello 23.00:een asti.