Yritykset ovat alkaneet käynnistää yt-neuvotteluja koronavirustilanteen vuoksi. Hämeen TE-toimistoon on tullut viime perjantaista eli maaliskuun 13. päivästä laskien 40 ilmoitusta yhteistoimintaneuvottelujen aloittamisesta. Syyksi on mainittu koronavirus, ja neuvottelut koskevat määräaikaisia lomautuksia.
Tahti poikkeaa selvästi tavanomaisesta
– Ei tällaista rypästä ole tullut koskaan työhistoriani aikana. Vauhti on hurja. Myös yritykset, jotka ei ole koskaan pitäneet yt-neuvotteluja kysyvät, miten tässä toimitaan, kertoo yrityspalvelujen ja muutosturvan asiantuntija Marja-Riitta Salmi Hämeen TE-toimistosta.
Hämeen TE-toimisto vastaa Päijät-Hämeen alueesta ja Heinolan seudusta sekä Kanta-Hämeestä. Yt-ilmoitukset ovat toistaiseksi painottuneet Päijät-Hämeeseen.
Salmen mukaan yt-ilmoitukset ovat tulleet vielä pääsääntöisesti yksityisiltä työnantajilta. Teollisuus ja etenkin vientiyritykset ovat heränneet töiden vähenemiseen. Koronaviruksen leviämistä hidastavat toimet taas ajavat lounasravintoloita, kuntosaleja ja henkilöliikenneyrityksiä sopeuttamaan toimintaansa.
– Ilmoituksia on tullut jonkin verran myös urakointi- ja rakennuspuolelta, Salmi lisää.
Yhteistoimintalain piiriin kuuluvien työnantajien on ilmoitettava yt-neuvotteluista alueen TE-toimistoon. Ilmoitus on tehtävä viimeistään neuvottelujen alkaessa. Neuvotteluista pitää ilmoittaa, jos ne voivat johtaa lomautuksiin tai henkilöstön vähennyksiin.
Lue lisää: Monet yritykset ottavat lomautuksissa käyttöön poikkeuspykälän koronan takia – palkanmaksu loppuu nopeammin
Koronalomautuksiin varaudutaan joukolla: kauppakeskukset, matkailu, kuljetus, teollisuus, tapahtumat... – Työttömyyskassoihin tuli jo kysyntäpiikki