Kirkon Palveleva puhelin on varautunut lisääntyviin yhteydenottoihin koronaviruksen takia. Puhelujen määrä ei ole kasvanut vielä merkittävästi, vaan yhteydenotot ovat liittyneet lähinnä seurakuntien peruttuihin palveluihin.
Koronaan liittyvissä yhteydenotoissa käy ilmi huoli läheisten sairastumisesta, kertoo keskusteluavun vs. toiminnanohjaaja Minttu Räty Kajaanin seurakunnasta.
– Yhteydenottoja on tullut yllättävän vähän. Ajattelin, että linjat ovat heti tukossa, mutta isompaa piikkiä ei ole ollut, joten emme ole nähneet vielä tarpeelliseksi laajentaa aukioloaikoja, Räty kertoo.
Kirkon Palveleva puhelin on valtakunnallinen numero, jonka päivystäjät ovat ympäri Suomen. Palvelevaan puhelimeen voi soittaa joka päivä iltakuudesta puoleenyöhön asti. Keskusteluapua saa myös verkosta: kirkon Palveleva chat on avoinna maanantaista perjantaihin kello 12-20 ja Palveleva netti ympäri vuorokauden.
Räty uskoo, että palvelulle on jatkossa enemmän kysyntää, koska tartuntoja tulee olemaan todennäköisesti koko maassa yhä enemmän eikä kuolemantapauksiltakaan vältytä.
– Varmasti se herättää ihmisissä vielä enemmän keskusteluntarvetta. Olemme varautuneet siihen, ja voimme lisätä ihmisiä vastaamaan puheluihin.
Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi.
Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä!