Belgiassa koronavirusepidemia on saanut suurimman osan puolueista sopimaan väliaikaisesti kiistansa hallituksen muodostamisesta.
Maa on ollut jo yli vuoden ilman toimivaa enemmistöhallitusta, mutta nyt 10 puoluetta on sopinut antavansa tuen puoleksi vuodeksi pääministeri Sophie Wilmesin johtamalle hallitukselle, jotta koronavirusepidemian aiheuttama kriisi pystytään hoitamaan kunnolla.
Samalla uuden hallituksen muodostamisyritykset keskeytetään puoleksi vuodeksi. Ratkaisua tukevat muut puolueet paitsi hollanninkielinen äärioikeisto ja ranskankielinen äärivasemmisto.
Kuningas Philippen on annettava järjestelylle hyväksyntä ja parlamentin äänestettävä asiasta. Luottamusäänestys on tarkoitus pitää torstaina.
Koronavirusepidemian leviämisen estämiseksi Belgia on jo sulkenut koulut, ravintolat, kahvilat, baarit ja yökerhot sekä perunut kulttuuri- ja urheilutapahtumia.