Tällä hetkellä Kainuu on yksi harvoista sairaanhoitopiireistä, missä ei ole todettu yhtään koronavirustartuntaa. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö tartuntoja alueella jo olisi, sanoo infektiotautien tutkija Tarja Sironen Helsingin yliopistosta.

– Emme pysty sanomaan, että joku paikka olisi turvallisempi kuin toinen. Varotoimet ja sosiaalisten kontaktien välttäminen on tärkeää ihan kaikkialla Suomessa.

Tällä hetkellä tiedetään, että virus leviää nopeasti, eikä kaikkia koronavirusepäilyjä testata. Siksi Sirosen mukaan esimerkiksi kainuulaiset eivät voi tuudittautua siihen, että alueella ei tartuntoja ole. Jos ei huolehdi muun muassa käsienpesusta, voi pahimmassa tapauksessa sairastuttaa itsensä tai muita.

Tämä on tilanne nyt

Kysyimme Kajaanissa, vaikuttaako ihmisten käyttäytymiseen se, että maakunnassa ei ole yhtään todettua tartuntaa.

"Olen ajatellut, että olemme täällä eristyksissä"

Kajaanilainen Heli Korhonen sanoo, että koronatilanne mietityttää, muttei huolestuta. Hän pesee paljon käsiään ja käyttää käsidesiä. Tavaroiden hamstraamista kauppojen hyllyiltä hän ei kuitenkaan ole nähnyt tarpeelliseksi.

– Vähän hassua, että ihmiset Kainuussakin hamstraavat, vaikkei täällä ole tartuntoja todettu.

Korhonen ajattelee, että Kainuussa voi vielä elää huolettomammin, mutta hän on varma, että koronatartuntoja tulee ilmenemään myös Kainuussa.

– En kuulu riskiryhmään, joten senkään takia en huolehdi liikaa.

Myös kajaanilainen Ursula Pöri yrittää elää arkeaan normaalisti. Valokuvausalan yrittäjä on kuitenkin huomannut, että asiakkaita on tavallista vähemmän.

– Välttelen sairaana olevia, mutta eihän niitä täällä vielä ole. Olen ajatellut, että olemme täällä jotenkin eristyksissä joka tapauksessa, kun elämme vähän rauhallisemmin verrattuna muuhun Suomeen.

Kajaanin Veturi-apteekin apteekkari Merja Niskanen on seurannut kainuulaisten koronavarautumista tiskin takaa. Hänen mukaansa ihmiset suhtautuvat tilanteeseen rauhallisesti, mutta esimerkiksi käsidesit ja hengitysmaskit on myyty loppuun. Myös reseptilääkkeitä asiakkaat keräävät varastoon tavallista enemmän.

Kuusamolainen linja-autonkuljettaja Matti Parkkisenniemi oli pysähtynyt ajomatkallaan Kajaanissa. Hän myöntää, että koronatilanne Suomessa huolestuttaa, sillä se leviää niin nopeasti.

– Kajaanin uskalsin tulla paremmin kuin Ouluun, missä tartuntoja jo on.

Parkkisenniemen mukaan tänä aamuna linja-auton kyydissä oli normaalia vähemmän matkustajia. Hän pyrkii hidastamaan taudin leviämistä käyttämällä työpäivän aikana käsidesiä ja pitämällä linja-auton siistinä. Hän toivoisi, että desinfioinnista olisi kuskeille tarkempia ohjeita.

Keskustele aiheesta 17.3.2020 kello 23:een saakka!

Lue myös:

Kolme lääkäriä kertoo, miten pandemiaan on jo pitkään varauduttu – Kaikkia hoidetaan, mutta hoidettavat on pantava tärkeysjärjestykseen