Vaasan sairaanhoitopiirissä todettiin sunnuntai-iltana toinen koronavirustartunta.
Tartunnan saanut on työikäinen, eristyksissä kotonaan ja tällä hetkellä hyväkuntoinen. Hänen vointiaan seurataan nyt noin viikon verran, kertoo infektioylilääkäri Juha Salonen Vaasan keskussairaalasta.
Tartunnan saanut on palannut matkalta Keski-Euroopasta.
Tartunnalle altistuneita selvitetään.
Testaamista jatketaan kuin aiemminkin
Vaasan keskussairaalassa on otettu yli 100 koronatestiä.
Testaamista on päätetty jatkaa samalla tavalla kuin tähänkin asti. Sairaanhoitopiirissä katsotaan, että testauskäytäntöjä ei ole tarpeen muuttaa valtakunnallisen linjauksen mukaisiksi.
Vaasassa näytteet otetaan edelleen sellaisilta henkilöiltä, joilla oireet ja altistumisen tunnusmerkit sitä edellyttävät.
– Mielestämme se on on viisasta, koska meillä on vain kaksi vahvistettua tapausta. Näin pystymme paremmin ehkäisemään epidemiaa.
Viime viikolla THL uudisti valtakunnalliset koronavirusepäilyjä koskevat toimintaohjeet ja näytteenottokriteerit.
Lue tästö Ylen jutusta uusimmat tiedot koronaviruksesta.