Lauttasaarelaisperheen arki alkoi jo toista viikkoa poikkeuksellisesti: perheen tokaluokkalainen ei mennyt kouluun.

– Meidän perheemme on päivittäin riskiryhmään kuuluvan isovanhemman kanssa tekemisissä. Myös flunssaoireita on viisihenkisessä perheessä jatkuvasti. Siksi tyttö ei mene kouluun, äiti Johanna Listola kertoo.

Toista luokkaa käyvän tytön koulussa, Vattuniemen ala-asteella, todettiin viikko sitten koronavirusta ja kaksi kolmosluokkaa määrättiin karanteeniin. Ainakin yksi kanranteenissa olevan lapsen vanhempi on kertonut sosiaalisessa mediassa lapsen sairastuneen.

Listola kertoo, että järjestely sopii tällä hetkellä perheelle, sillä hän on itse hoitovapaalla ja perheen isän työssä suositaan tänä aikana etätyötä. Kotona ovat myös 2- ja 5-vuotiaat pojat.

– Vattuniemen koulurakennuksessa toimiva metsäkerho, kirkon kerhot sekä uimakoulut ja harrastustoiminnat on peruttu, mutta koulut ovat normaalisti auki.

Listola ei ole hysteerinen tai panikoi, eikä ole sitä mieltä, että kouluja olisi pakko sulkea, mutta toivoisi koulusta tai kaupungilta jotakin yhtenäistä linjausta tai suositusta siitä, miten ala-asteikäisen kanssa tulisi menetellä.

Äiti on laittanut viestiä oman perheensä tilanteesta ja kysynyt, suositellaanko koulun taholta menemistä kouluun, vaikka vanhemmilla olisi mahdollisuus pitää koululaista kotona ja huolehtia opetuksesta, vai suositteleeko koulu kotiin jäämistä, jos se on mahdollista.

– Epätietoisuus tilanteesta ja sen kestosta on tässä hankalinta, Listola miettii.

Ihmetystä aiheuttaa myös hieman se, että monissa muissa maissa kouluja on päätetty sulkea lyhyeksikin ajaksi, esimerkiksi viikoksi pariksi. Suomessa sen sijaan puhutaan siitä, että jos koulut suljetaan, ne pitäisi sulkea koko kevääksi.

– Jos kunta tai koulu antaisi jonkun suosituksen, niin vanhemmat voisi hyvällä mielin tehdä oman ratkaisunsa, oli se sitten mikä tahansa, laittaa lapsi kouluun tai pitää kotona.

Listola miettii monen vanhemman tavoin tekeekö hän oikein vai väärin, kun opettaa lasta kotona.

Äiti: Opettaja voisi ottaa vaikka kuvan monisteesta

Äiti kaipaisi etäopetusmahdollisuutta myös ala-asteikäiselle lapselle. Hän kuitenkin ymmärtää, että pienimmille voi olla vaikeampaa järjestää etäopetusta kuin vanhemmille koululaisille. Hän ei myöskään tarkoita, että oppitunteja pitäisi striimata tai muuta vastaavaa,mutta yksinkertaisetkin jutut auttaisivat etäopiskelussa.

– Ihan pienetkin jutut auttaisivat: jos koulussa tehdään vaikkapa monistetehtäviä, saisimme vaikka kuvan monisteesta, jotta voisimme tehdä tehtävät kotona.

Listola toivoisi koululaisille etäopetusta myös siksi, että jos tilanne pitkittyy joidenkin voi olla vaikea saavuttaa oppimäärää.

Listolan perhe ei ilmeisesti ole ainoa, joka on päättänyt jäädä kotiin. Koululta tulleessa viestissä on mainittu runsaista poissaoloista tänään maanantaina.

Lapset ulkoilevat paljon metsissä ja rannalla, vaikka kouluun ei mennä

Listola ymmärtää, että on myös paljon perheitä, jotka eivät voi pitää lapsia kotona tai opettaa lapsia kotona.

Hän sanoo itsekin laittavansa tyttärensä kouluun, jos katsoo sosiaalisten suhteiden ja koulunkäynnin painavan vaakakupissa enemmän kuin viruksen tuomat haitat.

Viisihenkisen perheen kotonaolo on kuitenkin sujunut tähän asti hyvin, ja kaikilla on ollut hyvä tunnelma.

Äiti kuitenkin myöntää, että tilanne voi muuttua, jos koko perhe joutuu kuukausikaupalla olemaan kotosalla, ilman kavereita, kouluja ja kerhoja.

Listolat eivät tosin ole nytkään linnottutuneet neljän seinään sisälle, vaan he ovat ulkoilleet paljon. Perhe asuu aivan metsän reunalla, meren rannalla.

– Ei me kotona koko ajan olla, me menemme metsään, Listola sanoo reippaasti.

Lue myös:

Uusimmat koronatiedot Uudellamaalla: HS: HUSin hallitus perumassa hoitajille luvatut koronalisät | HUSissa omikronmuunnos saavuttanut valtaviruksen aseman tartunnoissa

Miksi vain jotkut koulut suljetaan ja onko lapsi pakko laittaa kouluun, jos pelottaa? 9 kysymystä korona-ajan koulunkäynnistä