Ranskassa äänestettiin sunnuntaina kunnallisvaalien ensimmäisellä kierroksella.

Hallitus päätti järjestää vaalit, vaikka Ranskassa on tehty rajoittamistoimia ärhäkästi leviävän koronaviruksen takia.

Ranskalaisten medioiden mukaan koronaviruksen uhka sai äänestysaktiivisuuden huomattavaan laskuun edellisiin, vuoden 2014 kunnallisvaaleihin verrattuna. Äänestysaktiivisuus oli kello 17 noin 39 prosenttia, kun kuusi vuotta sitten samaan kellonaikaan se oli noin 55 prosenttia.

Illalla tulleiden gallup-lukujen mukaan ennätyksellisen moni jätti äänestämättä, ja äänestysprosentti jäi 45 prosentin tuntumaan.

Le Parisien -lehden mukaan Oisen departementissa äänestysaktiivisuus on ollut lähes kymmenen prosenttiyksikköä alhaisempi kuin edellisten kunnallisvaalien ensimmäisellä kierroksella. Oise oli ensimmäisiä alueita, joilla koronavirus alkoi Ranskassa jyllätä.

Vahvistettujen koronavirustapausten määrä Ranskassa on tuplaantunut 4 500:aan kolmessa vuorokaudessa. Ranskassa on päätetty viruksen leviämisen estämiseksi sulkea hallituksen määräyksellä ei-välttämättömät julkiset paikat, kuten ravintolat, kahvilat ja elokuvateatterit.

Koronaviruksen takia äänestyspaikoille oli muun muassa tuotu käsidesiä ja äänestäjien välisestä turvavälistä muistuttavia ohjeita.

Lue Annastiina Heikkilän juttu kunnallisvaaleista: Koronavirusepidemia varjostaa Ranskan kunnallisvaaleja – äänestäjiä pyydetään ottamaan omat kynät mukaan

Ranskan presidenttiä Emmanuel Macronia on Ranskassa arvosteltu siitä, että hän päätti järjestää kunnallisvaalien ensimmäisen kierroksen poikkeustilanteesta huolimatta. Macron on kuitenkin puolustanut päätöstään sanomalla, että poikkeustilanteessakin on tärkeää käydä äänestämässä, sillä tarvittavat varotoimet on tehty.