OULU Pohjois-Pohjanmaalla on todettu tähän mennessä 25 koronavirustartuntaa. Tällä hetkellä maakunnista Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä on toiseksi eniten tartuntoja, ainoastaan Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä tapauksia on enemmän.
Kävimme kysymässä oululaisilta, kuinka koronavirus on vaikuttanut heidän arkeensa.
Martta Aittola, 89, Oulu
Palvelukodissa asuvaa Aittolaa on jännittänyt koronavirus, sillä hän kuuluu itse riskiryhmään. Aittola on lähtenyt tyttärensä Tuula Hanhivaaran kanssa käymään kaupassa, mutta tämän kauppareissun jälkeen hän aikoo pysytellä visusti palvelukodissa.
– Tulimme hakemaan vessapaperia, kuulolaitepattereita ja muuta vastaavaa, että sitten pärjää, Hanhivaara kertoo.
Hanhivaaraa ei omalla kohdalla koronavirus pelota, mutta hän on huolissaan äitinsä puolesta.
Aittola aikoo lukea ja tehdä käsitöitä seuraavien viikkojen aikana, sillä useat palvelukodin tapahtumat ovat toistaiseksi peruttu.
Janne Mattila, 22, ja Jesper Jylhä, 24,Oulu
Oulun yliopistossa opiskelevan Jylhän ja Oulun ammattikorkeakoulussa opiskelevan Mattilan arjessa koronavirus on näkynyt joidenkin luentojen peruuntumisena
– Opiskelijoita on ollut paljon vähemmän paikalla koulussa. Luennoilla ei ole tungosta, saa valita istumapaikan vapaasti, Jylhä sanoo.
Kerroimme aikaisemmin, että 17 Oulun yliopiston opiskelijaa on saanut tartunnan ja että toistasataa yliopiston opiskelijaa on määrätty karanteeniin. Jesper Jylhää ei tartunta kuitenkaan huoleta.
Sekä Marttila että Jylhä pelaavat lentopalloseura ETTA:n riveissä. Eilinen päätös turnausten lopettamisesta on vaikuttanut myös miesten arkeen.
Nanthiphon Vuolteenaho, 45, Oulu
Kymmenen vuotta sitten Thaimaasta Suomeen muuttanut Vuolteenaho kertoo hieman pelkäävänsä koronavirustartuntaa. Hän ajattelee, että kaikkien tulisi käyttää hengityssuojaimia ja käsidesiä sekä pestä käsiä säännöllisesti.
Nyt hän on tullut kauppaan täydentääkseen ruokavarastoja.
– Tulin ostamaan riisiä, että voin tehdä thairuokaa.
Maisa Mäkelä, 78, Oulu
Myös Mäkelä on tullut täydentämään ruokatarvikkeita, ostoslistalla on muun muassa makaronia ja tonnikalaa.
– Eilen kävin kyllä kaupassa, mutta nyt piti lähteä täydentämään. Näyttää kuitenkin siltä, että kaikkea ei löydy, mitä tulin hakemaan.
Ensi kuussa 79 vuotta täyttävää Mäkelää ei korona hetkauta.
– Ei huoleta ollenkaan. Tässä on kohta jo 80-vuotias, niin alkaa olla jo aika kypsä.
Vesa Hongisto, 50, Oulu
Myöskään Hongistoa ei koronavirus huoleta.
– Onhan näitä viruksia ennenkin ollut ja mennyt.
Hongisto ei ole tullut kauppaan ruokavarantoja täydentämään, kyseessä on hänen mukaansa ihan tavallinen kauppareissu.
– En tullut ostamaan vessapaperiakaan.
Oulun keskustassa on puolenpäivän jälkeen hieman normaalia hiljaisempaa. Syynä siihen voi olla koronavirus tai täysin pilvettömältä taivaalta paistava aurinko.
Tuomas Varis, 50, Oulu
Myös Varis on laittanut merkille se, että Oulun kauppakeskus Valkeassa on vähemmän ihmisiä kuin yleensä. Hänen arkeensa koronavirus vaikuttaa maanantaista lähtien.
– Joudun kotikonttorille töihin, eli etätöihin siirryn.
Variksella olisi ollut ulkomaanmatka varattuna kahden viikon päähän, mutta se on peruttu tartuntojen vuoksi.
Kaija Seppälä, 65, Oulu
Seppälä ajattelee, että on hyvä ulkoilla ja pitää huolta kunnosta, vaikka korona jyllääkin.
Häntä harmittaa eilisen teatteriesityksen peruuntuminen, johon hän oli ostanut jo lipun sekä muutamien jumppatuntien peruuntuminen. Itsensä puolesta koronavirus ei häntä huoleta.
– Huolettaa, selviääkö 93-vuotias isäni tästä.
Tästä jutusta voit lukea uusimmat tiedot koronaviruksen tilanteesta Suomessa ja maailmalla.
Miten koronavirus on vaikuttanut sinun arkeesi? Keskustele aiheesta 15.3.2020 kello 23:een saakka!