Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on julistanut Yhdysvaltoihin poikkeustilan koronaviruksen takia.

Poikkeustila antaa osavaltioille ja liittovaltiolle paremmat mahdollisuudet rahoittaa koronaviruksen vastaisia toimia, esimerkiksi reilun 45 miljardin euron hätäbudjetilla. Trump pyytää myös sairaaloita ottamaan käyttöön hätätilamekanismit.

Trump ilmoitti, että Yhdysvalloissa saadaan ensi viikon alkupuolella käyttöön 500 000 koronavirustestiä lisää.

Yhdysvallat tekee yhteistyötä useiden yksityisen sektorin toimijoiden kanssa esimerkiksi testaamisessa ja muissa viruksen vastaisissa toimissa.

Yhdysvallat myös poistaa opintolainojen koronmaksuvelvoitteen koronaviruskriisin ajalta.

Yhdysvaltain terveydenhuoltojärjestelmä on ollut kovilla koronavirusepidemian takia. Koronavirus on levinnyt Yhdysvalloissa 46 osavaltioon. Trumpin mukaan seuraavat kaksi kuukautta ovat kriittisiä epidemian vastaisessa taistelussa.

Trump käy "todennäköisesti" koronatestissä

Toimittajat tiedustelivat lehdistötilaisuuden aikana lukuisia kertoja Trumpilta, aikooko tämä mennä koronatestiin.

Trump on saattanut altistua virukselle, sillä hän tapasi viime viikonloppuna Floridassa Mar-a-Lagon kartanossaan Brasilian hallinnon edustajia, joista yhdellä vahvistettiin myöhemmin koronavirus. Uutistoimisto AP kertoo, että myös toisella Mar-a-Lagossa olleella henkilöllä on todettu korona.

Trump painotti ensin lehdistölle, ettei hänellä ole minkäänlaisia oireita. Kun toimittajat jatkoivat kysymyksiä Trumpin mahdollisesta altistumisesta virukselle Floridassa, totesi presidentti, että hän "todennäköisesti" aikoo testauttaa itsensä "melko pian".

Voit katsoa lausunnon suorana klikkaamalla jutun pääkuvaa.

Lisää aiheesta:

Uusimmat tiedot koronaviruksesta: Tanska sulkee rajansa, WHO: Eurooppa nyt pandemian keskus, myös Tjäreborg peruu kaikki matkat