Pirkanmaan kunnat rajoittavat toimintaansa koronaviruksen leviämisen hidastamiseksi.

Eri kunnissa toimitaan eri tavoin. Moni lopettaa esimerkiksi kaikki harrastusryhmät, mutta liikuntapaikkojen auki pitämisessä on vaihteluita.

Useat pirkanmaalaiskunnat ovat asettaneet vierailukieltoja terveyskeskusten vuodeosastoille ja vanhusten hoivakoteihin.

Joissain kunnissa hoivakodeissa voi vierailla, jos siitä sovitaan etukäteen ja vierailu katsotaan tarpeelliseksi. Lisäksi esimerkiksi Nokialla saattohoidossa olevien henkilöiden luona voi käydä.

Taysin sairaaloissa voivat vielä vierailla potilaiden omaiset ja läheiset.

Muutoksia myös opiskeluun

Tampereen yliopisto siirtyy maanantaista alkaen kokonaan etäopetukseen. Myös esimerkiksi Virtain lukio on ensi viikon ajan etäopetuksessa. Tampereen yhteiskoulun lukio opiskelee etänä ainakin kaksi viikkoa.

Osassa kunnista kaikkia koululaisia on ohjeistettu viemään kaikki oppimateriaalit mukanaan kotiin sen varalta, jos etäopetukseen joudutaan.

Ikaalinen taas sulkee liikuntahallin. Ikaalisissa suljetaan myös muun muassa kirjasto ja elokuvatoiminta keskeytetään. Akaakin sulkee kaikki kirjastot ja esimerkiksi nuorisotilat.

Valkeakoskella esimerkiksi musiikkiopisto keskeyttää kaiken ryhmätoiminnan. Siellä uimahalli pysyy auki toistaiseksi.

Tampereella useita tiukkoja rajoituksia

Tampereen kaikki uimahallit, nuorisotilat, jäähallit, sisäliikuntatilat, lämmitettävät tekonurmikentät sekä Koulukadun tekojäärata ovat kiinni lauantaista 14.3. lähtien toistaiseksi.

Tampereen kaupunki suosittelee, että edes alle 500 henkilön tapahtumia ei järjestettäisi. Yli 500 henkilön tapahtumat on jo kielletty valtakunnallisesti.

Tampere myös suosittelee rajoittamaan lähikontakteja muiden henkilöiden kanssa, esimerkiksi harrastuksissa tai urheilussa.

Maanantaina Tampereen valtuustonkokoukseen ei oteta yleisöä virastotalon lehtereille. Kokousta voi seurata netistä tai virastotalon ala-aulassa kuvaruudulta.

Tampereen joukkoliikenne suosittelee välttämään ruuhkabusseja ja käteisen käyttöä linja-autoissa.

Moni kunta on julkaissut tietoja koronavirustilanteen vaikutuksista nettisivuillaan.

Lue lisää:

Uusimmat tiedot koronaviruksesta: EU-parlamentti ja jäsenmaat sopuun koronatodistuksesta, yliopistoissa yhä luennot etänä syksyllä

Avit vahvistivat: Isot yleisötilaisuudet kielletään