Lahtelaisen Luhdan tuotteiden valmistus on päässyt taas käyntiin Kiinassa. Yhtiö teettää vaatteitaan Kiinassa, ja myy niitä muun muassa Keski-Euroopan urheiluliikkeille.

Työntekijät Kiinassa eivät päässeet takaisin töihin alkuvuoden lomakauden jälkeen koronavirusepidemian vuoksi, ja yhtiön paikallinen konttori jouduttiin pitämään kiinni. Kiina on onnistunut rajoittamaan viruksen leviämistä, ja nyt toiminnot ovat normalisoitumassa.

– Tuotannossa on enää pieniä viiveitä, kertoo L-Fashion Groupin toimitusjohtaja Vesa Luhtanen.

Lopullisia vaikutuksia on Luhtasen mukaan vielä vaikea arvioida. Epidemia tulee aiheuttamaan Luhdalle kaupallisen takaiskun, mutta Luhtanen ei usko yhtiön toiminnan vaarantuvan.