Kainuun varautumistilanne koronaan on hyvä, näin kertoo soten infektioylilääkäri Olli-Pekka Koukkari.Hänen mukaansa Kainuun keskussairaalassa on tilojen ja resurssien suhteen varauduttu koronaviruksen leviämiseen.
– Jos pandeeminen tilanne tulee, niin leikkaustoimintaa voidaan väistää pois koronan alta. Silloin saadaan nopeasti lisää tehoa tehohoitoon, esimerkiksi leikkaussalien hengityskoneet saadaan potilaiden käyttöön.
Kaksilta löytyy noin 250 vuodepaikkaa, mutta nopeilla liikkeillä niitä pystytään lisäämään merkittävästi. Myöskään tarvikkeet eivät ole loppumassa.
– Kainuulla ei ole mitään hätää sen suhteen, että riittääkö lääkinnällinen kapasiteetti.
Selkein uhka on henkilökunnan saatavuus. Jos merkittävä määrä väestöstä sairastuu, niin henkilökunnan riittävyydessä olisi Koukkarin mukaan ongelma.
Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi.
Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä!