Jos abiturientti sairastuu koronavirukseen tai joutuu karanteeniin ylioppilaskirjoitusten aikana, voi valkolakin saaminen siirtyä keväästä myöhempään ajankohtaan.

Ylioppilastutkintolautakunta on linjannut (Ylioppilastutkintolautakunnan sivut), että koronavirukseen sairastunut tai karanteenissa oleva opiskelija ei voi osallistua ylioppilaskokeeseen.

Terveysviranomaisten asettama koronaviruksen karanteeni on vahva, sillä siinä halutaan rajoittaa sairastuneen kaikkia lähikontakteja, myös ylioppilaskokeen valvojan altistumista.

– Siivoojat puhdistavat tehostetusti koulun pintoja ja wc-tiloja koko sen ajan kun koronavirusepidemia jyllää, kertoo rehtori Osmo Polas Jyväskylän Lyseon lukiosta.

Lukiossa on lisäksi korostettu opiskelijoiden käsienpesun tärkeyttä koronaviruksen varalta.

– Toivomme, että abiturientit huolehtivat omasta käsihygieniastaan kirjoituksia ennen ja niiden aikana, että kukaan ei saisi altistusta, sanoo rehtori Polas.

Koronavirus aiheuttaa opiskelijalle lisäpaineita

Keski-Suomessa on todettu kolme koronavirukseen sairastunutta ihmistä.

Abiturienttien mielipiteet jakautuivat viime viikon lopulla koronavirukseen sairastumisen vakavuudesta.

– Koronaviruksen vaikutuksista ja leviämisestä ei tiedetä tarkalleen, joten itse vähän epäilen, ovatko kaikki varotoimet tarpeellisia. Kaveripiirissäni osa pelkää tosi paljon ja stressaa sitä, että jos sairastuu juuri ennen kirjoituksia, sanoo abiturientti Veera Jokinen Jyväskylän Lyseon lukiosta.

Jokisen mukaan hän itse lukeutuu joukkoon, joka suhtautuu kyseenalaistaen koronavirukseen sairastumiseen.

– Minua ei henkilökohtaisesti stressaa. Koronaviruksesta voi olla vähän huolissaan, mutta ei kannata pelätä eikä sen takia menettää yöuniaan, sanoo puolestaan abiturientti Teemu Hämäläinen Jyväskylän Lyseon lukiosta.

Veera Jokinen sanoo, ettei ylioppilaskirjoituksissa menestyminen vaikuta hänen jatko-opintoihinsa.

– Lukion kurssit ovat menneet tosi hyvin, ja toivon, että menestyn myös ylioppilaskirjoituksissa. Haen elokuvaohjaajan opintoihin Aalto-yliopistoon. Sinne pääsyyn vaikuttavat vain ennakkotehtävät, kertoo Jokinen.

Teemu Hämäläinen puolestaan kertoo, että hän aikoo hakea ylioppilaskirjoitusten arvosanoilla suoraan teknillisiin yliopisto-opintoihin.